HR viesti 2/2017 | Page 21

ROHKEUTTA RISTIRIITOJEN SELVITTÄMISEEN TEKSTI: SAMI J. ANTEROINEN Viimevuotisen Sovun rakentajat -pilottiprojektin luotsina toimi Saara Remes Sovunrakentajista. Remes oli käynyt Nurmijärven kunnan kanssa keskusteluja aiheen tiimoilta jo muutama vuosi aiemmin ja keväällä 2016 hyvät aikeet lopulta kristallisoituivat viiden kuukauden mittaiseksi pilotiksi. ”Valmennussessioita täydensi Digisopu-verkko-opiskelu ja Työ- yksi niistä esimiehistä, jotka osallistuivat viimevuotiseen yhteisö tehdään yhdessä -massatilaisuudet, jotka olivat avoinna pilottiin. Hänen mukaansa koulutus kosketteli juuri niitä työ- koko henkilöstölle”, kertoo Remes. Hyvin alkanut yhteistyö jat- yhteisön kipupisteitä, joiden hoitoon hän oli toivonutkin jon- kuu edelleen. kin sortin helpotusta. Remeksen mukaan nurmijärveläisten innostus ja aito halu oppia olivat pilotin kantavia voimia. ”Selvästi kunnassa oli mie- ”Nyt esimiehet saivat ratkaisuja, joita voi arjessa sovel- taa.” titty sitä, miten vaikeita asioita voidaan ottaa puheeksi. Ristiriito- Samalla rohkeus tarttua asioihin on kasvanut: kun ennen jen ratkaisemiseen haluttiin freesimpää, sovittelevampaa otetta.” piti olla todella faktaa faktan päälle ja pitkällistä pohdintaa ”Sovittelija voi sinänsä tulla talon sisä- tai ulkopuolelta – tai ennen kuin ongelmavyyhtiin uskalsi käydä käsiksi, nyt kyn- tiukassa paikassa voi auttaa kollega tai esimies, jolla on sovun- nys on paljon matalampi. Sovun rakentaminen on sitä hel- rakentajan taitoja”, Remes muistuttaa. pompaa, mitä aiemmin työhön käydään käsiksi. ”Olennaista on lähteä rohkeasti kokeilemaan, vaikka ei heti pääsisikään maaliin. Se jo itsessään muuttaa kulttuuria.” ”Helppoa se ei tosin ole vieläkään”, toteaa Mikkola, jonka yksikössä on 105 työntekijää. Suorina alaisina hänellä on ruokapalvelun 10 esimiestä. Reilu peli ”Kun muutoksen tekijöiksi valjastetaan organisaation johto, esi- Pää kylmänä muutoksessa miehet ja työntekijät, hyviä tuloksia on luvassa”, Remes uskoo. Sovun rakentamiselle on tilausta jo senkin takia, että nyky- Kaikille samanlainen, läpinäkyvä ja reilu tapa toimia myös ajan työelämä on muutosta muutoksen perään. Myös ruo- sitouttaa omia joukkoja entistä paremmin. Ristiriitoja on turha kapalvelussa on organisaatiomuutos päällä ja ”roolit vai- pelätä, saati ylidramatisoida, sillä asiat ovat välillä solmussa, heessa”. vaikka työpaikka sinänsä olisi kuinka hyvä tahansa – se on väis- tämätön osa inhimillistä toimintaa. ”Ja kun koulutuksissa näkee ihmisten ilmeistä, miten palaset ”Aika hektist ä on”, hän myöntää. Ihmiset ovat kuitenkin edelleen ihmisiä – hyvässä ja pahassa. Niinpä kiireessä lausuttu huolimaton sana voi alkavat loksahdella kohdalleen, se on hyvin inspiroivaa ja moti- jäädä jurraamaan kollegan sisälle jopa vuosikausiksi, voivaa myös valmentajan kannalta.” vaikka sitä ei pahat mielessä olisi alun perin sanottukaan. Remeksen mukaan erityisen tärkeää on se, miten viesti­ ”Se, että tulkitaan väärin sanomisia tai tekemisiä, on kapula on otettu kunnassa vastaan: koulutus ei jää yksittäiseksi aika tyypillinen ristiriitojen lähde”, Mikkola tietää. ”Ihmisillä pistoksi, vaan se on ikään kuin lähtölaukaus Nurmijärven oman on myös persoonaan liittyviä tapoja, jotka saattavat aiheut- mallin synnyttämiselle. taa närää.” Konkreettisia työkaluja jokainen oppia– hyvä tai huono käytös ei ole persoonakysy- Nurmijärven kunnan ruokapalvelupäällikkö Riitta Mikkola on mys. Se on myös tahdon asia. n Hyviä työelämä- ja vuorovaikutustaitoja voi kuitenkin 2/2017 HR viesti 21