HR viesti 2/2016 | Page 26

TEATTERIA TYÖPAIKALLE TEKSTI: JARKKO BÖHM KUVA: THEATREWORKS / MARKO RANTANEN Työyhteisöteatteri on uusi menetelmä, jonka avulla voidaan kehittää muutosjohtamisen työtapoja ja tukea organisaation muutosta. Työyhteisövalmentaja, kasvatustieteen tohtori Satu-Mari Janssonin mukaan teatterin ja draaman avulla voidaan tehdä näkyväksi asioita, joista on vaikea keskustella. Vuonna 2012 perustamassaan TheatreWorks-valmennus­ yrityksessä ja Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa (ArtsEqual‑hankkeessa) työskentelevä Jansson väitteli viime marraskuussa tohtoriksi Helsingin yliopistoon aiheesta, joka käsitteli teatteria ja draamaa työn oppimismuotoina. Tutkimuksen pohjalta syntyi uudenlainen menetelmä, jolla parannetaan muutosjohtamista ja osallistetaan henkilöstöä muutoksen työstämiseen: työyhteisöteatteri. Mutta mistä on kyse? Satu-Mari Janssonin mukaan työyhteisöteatterin avulla saadaan työntekijät ja heidän esimiehensä osallistumaan organisaation muutoksen käsittelyyn siten, että he katsovat teatterillisia kohtauksia, minkä jälkeen niistä keskustellaan. ”Kohtausten sisältöä voidaan muuttaa, eli roolihenkilöiden toimintaa voidaan muokata työpajaan osallistuvien henkilöiden ajatusten ja kehitysideoiden pohjalta”, hän kertoo. Janssonin mukaan esityksen tarinan avulla voidaan esittää ideoita, palvelukonsepteja ja muutosta. 24 HR viesti 2/2016