2015 hyvän toimiston ominaisuuksia
ovat viihtyisyys, optimoitu tiedonkulku ja
vuorovaikuttamisen tukeminen.
”Halusimme osallistaa työntekijät.
Tämä tarkoitti muun muassa sitä, että
työntekijät tekevät itse pelisäännöt uusiin
tiloihin, sen sijaan että ne tulevat vain
jostain valmiiksi saneltuna”, Kaasinen
kertoo.
Henkilöstöjohtaja Sirpa Ontronen
toteaa, että pelisääntöjä lähdettiin luomaan keväällä 2014. Workshop-tilaan
tehtiin pelisääntöhuone, jonne jokainen pystyi kahden päivän ajan tuomaan
omia ideoitaan siitä, millainen monitilatoimiston pitäisi olla.
”Samalla saimme valtavasti palautetta ja huomasimme, että ihmiset olivat
tosissaan innoissaan siitä, että pääsevät
vaikuttamaan asioihin.”
Näin ideoitiin esimerkiksi ’Kirjasto’:
kolme työpistettä sisältävä hiljainen tila,
jossa kännykän käyttö on kielletty ja tervehtiminenkin – yhteisellä sopimuksella –
on pannassa. Lopputulos: paikka, jossa
todella voi keskittyä juuri siihen, mitä on
tekemässä.
Jäähyväiset pöydille
”
Monitilatoimiston
keskeisenä ajatuksena
on työnteon mielekkyyden
ja sitä kautta hyvinvoinnin
lisääminen.
Kun Martela vuonna 2012 otti ensimmäiset askeleet kohti monitilatoimistoa, 20 prosenttia työntekijöistä luopui nimetyistä työpisteistä ja siirtyi työskentelemään ”vapaana agenttina”
oman tarpeen ja kulloisenkin työtehtävän mukaisessa työpisteessä. Syksyn
2014 ”rysäyksessä” tuo määrä kolminkertaistettiin ja näin 60 prosenttia martelalaisista saa valita parhaan mahdollisen vapaan työpisteen joka päivä. Kaikkiaan talossa on satakunta työntekijää.
Martela uskoo monipuoliseen ja
joustavaan työtilaan, monitilatoimistoon, josta maailmalla käytetään nimeä
Activity Based Office. Martelatalo on
elävä esimerkki tästä filosofiasta. Activity
Based Office lähtee siitä, että monitilatoimiston ihmiset voidaan jakaa neljään
eri kategoriaan aktiviteettiprofiilinsa pohjalta: ankkuri, keräilijä, yhdistelijä ja
navigaattori.
”Esimerkiksi ankkurille on tärkeää,
että hän voi tehdä töitä omalla työpis-
2/2015
HR viesti 49