HR viesti 2/2014 | Page 6

20 Arvioinneista suuntaa johtajuudelle 26 Kolumni – Otsikkoelämästä aitoon yhteistyöhön 28 Suoritusperusteisen palkkauksen mahdollisuudet ja sudenkuopat 36 Lohikäärmeen hännästä kiinni 46 Projektia pukkaa, tietojärjestelmä yskii? 4 HR viesti 2/2014 Muutama vuosi sitten perustettu Itä-Suomen yliopisto haluaa kasvaa eri tieteenaloja innovatiivisesti yhdistäväksi yliopistoksi. Onnistuminen vaatii ammattimaista johtajuutta, jota on lähdetty rakentamaan arviointiperustaisen kehittämisen kautta. Kun esimies ei pysähdy kohtaamaan johdettaviaan, vuorovaikutuskanavat typistyvät, viestintä kuihtuu raportoinniksi ja työnteko yksilöiden puurtamiseksi. Muutos tapahtuu, kun esimies päättää kiinnostua johdettavistaan. Leni Grünbaum Useimmat suomalaiset organisaatiot ovat ottaneet palkkauksessaan käyttöön henkilökohtaisen palkanosan, jonka suuruus perustuu työntekijän suoritukseen. Parhaimmillaan järjestelmä on kannustava ja motivoiva, mutta huonosti toteutettuna se saattaa herättää epäoikeudenmukaisuuden kokemuksia. Talentit tiedossa, kompetenssit kansioissa? Sähköiset tietojärjestelmät auttavat yrityksiä tekemään järjestystä kaaoksesta. HR viesti keräsi saman pöydän ääreen joukon sähköisten tietojärjestelmien toimittajia, joilla on vissi näkemys nykytilanteesta ja sen haasteista. Projektityötä tehostavan tietojärjestelmän käyttö on arka asia monissa asiantuntijaorganisaatioissa. Erityisesti projektityön luonne ja yrityksen tuottamien palveluiden ja projektien erilaisuus vaikeuttavat järjestelmän omaksumista ja käyttöä.