HR viesti 2/2014 | Page 20

KOLUMNI Seppo Varpukari Toimitusjohtaja Numeron Oy www.numeron.com Kirjoittajan mielestä oikeasti merkittäviä kustannussäästöjä kannattaa tavoitella keskittymällä oleelliseen, eli henkilöstön hyvinvointiin ja työvoiman järkevään käyttöön. SOTE-UUDISTUS MAHDOLLISTAA MILJARDILUOKAN SÄÄSTÖT HR:SSÄ Värikkäiden vaiheiden jälkeen saatiin synnytettyä rohkea Voiko tehokkuutta kasvattamalla parantaa sote-uudistus. Uudessa mallissa kaikki sosiaali- ja terveyspal- työhyvinvointia? velut ovat saman järjestelmän piirissä, viiden eri sote-alueen Yksityisellä sektorilla on pitkään hyödynnetty suuruuden ekono- hoidettavana. Tuore sote-uudistus on hyvä esimerkki raken- miaa. Tietojärjestelmien kehittyessä esimerkiksi työvuorosuunnitte- teellisesta muutoksesta, jonka pohjalta on mahdollista raken- lu on nostettu tiimitasolta yksikkötasolle. Tämä edellyttää perintei- taa asiakkaita paremmin palveleva ja kustannustehokkaam- sesti työvuorosuunnittelijan korvien välissä olevien tietojen, kuten pi terveydenhuolto. Esimerkiksi tietojärjestelmien yhdenmu- työntekijöiden osaamisten, toiveiden ja työaikarajoitteiden siirtä- kaistaminen poistaa päällekkäisyyttä ja yhdenmukaistaa toi- mistä sähköisiin järjestelmiin. Työvuorosuunitelmat voidaan silloin mintamalleja. tehdä keskitetysti siten, että fyysisesti toisiaan lähellä olevien yksiköiden henkilöstöresursseja voidaan tasata tarpeen mukaan. Henkilöstökustannusten osuus on 70 % Uskalla(tko) ottaa parhaat toimintamallit käyttöön? Monet julkisuudessa esitetyt muutoksen mukanaan tuomat Terveydenhuollossa työvuorosuunnittelu tehdään perinteisesti pie- säästöt ovat todellisia, mutta edustavat kuitenkin vain pientä nille henkilöstöryhmille ja usein työt jaetaan jopa työntekijöiden osaa terveydenhuollon kokonaiskustannuksista. Laitteet ja tar- kesken ns. autonomisen työvuorosuunnittelufilosofian mukaisesti. vikkeet, lääkkeet, tilojen ylläpito ja kaikki muu ovat karkeasti Työvuorosuunnitteluvastuun siirtäminen organisaatiossa ylemmäl- ottaen vain 30 prosenttia kokonaiskustannuksista. Suurin yk- le tasolle vähentää suunnittelijan työtaakkaa ja mahdollistaa työn- sittäinen kustannus ovat henkilöstökustannukset, jotka ovat jo- tekijöiden keskittymisen oleelliseen eli asiakastyöhön. Nykyaikais- pa 60–80 prosenttia kaikista terveydenhuollon kustannuksis- ten työvuorosuunnitteluohjel Z\