HR viesti 2/2012 | Page 32

TAISTELU TALENTISTA ESKALOITUU NYKYPÄIVÄN REKRYTOINTIBISNEKSESSÄ SUORAHAKUYHTIÖISTÄKIN KUORIUTUU JOHTAMISEN MONIOTTELIJOITA TEKSTI: SAMI J. ANTEROINEN Työelämän murros vaikuttaa myös rekrytointiin ja koko johdon suorahaku -kenttään. Johdon suorahakubisnes luo pikku hiljaa nahkaansa ja alan yritykset toimivat yhä enemmän johdon neuvonantajina ja talent management -asiantuntijoina. Johtava konsultti Nina Kurola Heidrick & Strugglesilta kertoo, Henkilöstöjohtaja pois vaihtopenkiltä että uuteen tilanteeseen on vaikuttanut mm. se, että sota par- Muuttuneessa tilanteessa johdon suorahakuyhtiöt auttavat haista osaajista erityisesti ylemmässä johdossa on yhä ajan- yrityksiä trimmaamaan johtamistaan ja HR-toimintojaan vas- kohtaisempi. Toisaalta johtamisen merkitys yrityksen menestys- taamaan tämän päivän tarpeita. Henkilöstöjohdon rooli yri- tekijänä kasvaa. tyksissä vahvistuu ja tähän puoleen panostetaan jatkuvasti Kurolan mukaan yrityksen ulkopuolelta palkatun johtajan epäonnistumisriski on merkittävästi suurempi kuin talon sisäl- enemmän, toteaa Kurola. ”Esimerkiksi viimeisen muutaman vuoden aikana tilanne tä palkatun – tulevaisuuden pelikentillä voittajia ovat siis ne yritykset, jotka pitkäjänteisesti kasvattavat ja sitouttavat avainpaikoille omaa henkilökuntaansa. on kehittynyt vahvasti siihen ”Sota parhaista osaajista erityisesti ylemmässä johdossa on yhä ajankohtaisempi.” Suorahakuyhtiöiden lähtö- suuntaan, että HR-johtaja on yhä useamman yrityksen johtoryhmässä – pörssiyhtiöissä alkaa olla jo kaikissa.” Henkilöstöresursseihin ja kohdat sinänsä eivät ole muuttuneet – edelleen tark