HUIPPUOSAAJAT
– MISTÄ NIITÄ OIKEIN TULEE?
TEKSTI: SAMI J. ANTEROINEN
KUVAT: HELSINGIN YLIOPISTO / IDA PIMENOFF
Työelämän nousevia nuoria
supertähtiä etsitään kissojen ja koirien
kanssa, mutta mikä on yliopistojen
rooli tässä kuviossa? Tuottaako
suomalainen yliopistojärjestelmä
sopivia työntekijöitä suomalaisen
yhteiskunnan ja elinkeinoelämän
tarpeisiin vai turhan teoreettisia
pikkututkijoita, joiden on opittava
tarvittavat tiedot ja taidot suoraan
työnantajalta?
Yliopistojen uraseurantatutkimusten avulla
voidaan kartoittaa opiskelijaelämän ja työelämän välisen kuilun leveyttä. Helsingin yliopiston Urapalvelujen seurantatutkimus vuodelta 2011 tutki vuonna 2005 valmistuneiden sijoittumista työelämään viisi vuotta valmistumisen jälkeen. Hanna Lindholmin tekemässä tutkimuksessa paljastui mm. että ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet kokivat yliopisto-opiskelun kehittäneen työelämävalmiuksista eniten oman alan teoreettista osaamista, analyyttista ja systemaattista
ajattelua, tiedonhankintataitoja sekä suomen
kielen viestintätaitoja.
Tärkeimpinä tietotaito-osa-alueina nykyisessä työssään he pitivät ongelmanratkaisu-,
tiedonhankinta-, ryhmätyötaitoja sekä muita
vastaavia sosiaalisia taitoja – sekä suomen
kielen viestintätaitoja.
34 HR viesti 2/2012