HR viesti 1/2021 | Page 38

Työelämässä ja lainsäädännössä tunnistetaan lapsiperhearkeen ja vanhemmuuteen liittyviä haasteita , mutta perheystävälliseksi työpaikaksi lukeutuvallakaan työpaikalla ei välttämättä tunnisteta tai kiinnitetä huomiota muihin läheisiin kohdistuvia hoivavastuita .
Monimuotoista hoivaa Työikäisistä ihmisistä noin 1,2 miljoonaa tarjoaa hoivaa läheiselleen , mutta työelämässä tämä hoivavastuu jää usein näkymättömäksi . Perheystävällisen työpaikan käsitettä käytetään työelämässä yhdistämään ennen kaikkea työntekijän vanhemmuuteen liittyviä vaatimuksia ( ks . tarkemmin Väestöliitto ). Usein puhutaan myös siitä , että hoivavastuu on sukupuolittunutta eli naiset ovat aina kantaneet suurimman vastuun ikääntyvien läheisten huolenpidosta , kuten myös kansainväliset tutkimukset osoittavat . Vaikka asenneilmapiiri työpaikoilla on usein entistä perheystävällisempi , kokevat monet ansiotyössä käyvät ristiriitoja työn ja erilaisten hoivavastuiden yhteensovittamisesta omassa arjessaan .
KUVA : MARJO RING

Lasten hoidosta on normaalia puhua , mutta aikuisten hoiva jää tässä prosessissa usein näkymättömäksi .
Työn ja muun elämän yhteensovittaminen ei siis koske vain lapsiperheitä , vaan on olemassa iso ryhmä työelämässä olevia ihmisiä , joilla on erilaisia hoivavastuita . Tämän vuoksi myös heille pitäisi olla paremmin mahdollisuuksia yhdistää sekä tasapainottaa työssäkäynnin sekä yksityiselämän haasteet . Lasten hoitamiseen liittyvät työelämän joustot kuten perhevapaat ovat jo itsestään selviä , mutta läheisen aikuisen hoivaan liittyviä haasteita ja jouston tarpeita ei tunneta samalla tavoin . Aikuisia läheisiään hoivaaviin työntekijöihin saatetaan suhtautua jopa kummeksuen .
Näkymättömyys Lasten hoidosta on normaalia puhua , mutta aikuisten hoiva jää tässä prosessissa usein näkymättömäksi . Kuitenkin esimerkiksi omien tai puolison ikääntyvien vanhempien auttamiseen suhtaudutaan yksilötasolla samalla tavoin luonnollisena ja myös velvoittavana auttamisena kuten omien lastenkin auttamiseen . Kuitenkaan esimerkiksi kahvipöytäkeskusteluissa aihetta ei nosteta esille luonnollisena osana omaa arkea , toisin kuin puhuttaessa omien lasten kommelluksista tai saavutuksista .
Työ on monelle omaishoitajalle ja läheisavun antajalle tärkeä voimanlähde , joka auttaa jaksamaan myös työn ulkopuo- lisia velvollisuuksia . Toisaalta läheisistään huolehtiville kertyy poissaoloja töistä muita työntekijöitä useammin , mikä johtaa kokemukseen taakkana olemisesta työyhteisölle . Samaan aikaan tutkimukset kuitenkin osoittavat , että läheisistään huolehtivat ovat sitoutuneita ja hyviä työntekijöitä . Jostain syystä hoivavastuussa olevat työntekijät eivät näe omaa arvoaan työntekijöinä .
Työelämässä on virallisia joustoja hoivatilanteiden varalle , mutta jostain syystä näitä joustoja ei käytetä . Osittain taustalla ovat asenteet . Lähijohtajien sekä kollegoiden tuki on keskeinen edellytys sille , että mahdollisia joustoja ja muita tarjolla olevia tukimuotoja käytetään . Avoimuus hoivavastuista auttaa työntekijöitä jaksamaan ja samalla parantaa myös organisaation työkulttuuria ja hyvinvointia kaikkien parhaaksi . n
Kirjoittajat : Andrea Lorenz-Wende toimii suunnittelijana Omaishoitajaliiton työikäisille omaisiaan auttaville suunnatussa Rahkeet riittämään -hankkeessa. Marjo Ring toimii Mielen hyvinvoinnin asiantuntijana Omaishoitajaliitossa .
38 HR viesti 1 / 2021