HR viesti 1/2020 | Page 23

Motivoitunut työyhteisö on menestyvän yrityksen tärkein voimavara. Työntekijät saa innostumaan ottamalla heidät mukaan työpaikan päätöksentekoon. Osallistavalla ja kannustavalla johtajuudella on tässä ratkaiseva rooli. Hyvät vaikuttamismahdollisuudet työhön ovat tutkimusten mukaan yhteydessä myönteiseen motivaatiotilaan eli niin kut­ suttuun työn imuun ja sitä kautta myös työhyvinvointiin. Innostuneet työntekijät ovat myös tuotteliaampia ja tehok­ kaampia vaikuttaen siten koko organisaation menestykseen. Yritysten tulisikin rohkeasti hyödyntää kaikkien ammattitaitoa ja ideoita, ovathan työntekijät oman työnsä parhaita asiantun­ tijoita. Työterveyslaitoksen johtamiseen erikoistunut tutkija ja kauppatieteiden tohtori Sara Lindström toivoo työpaikoille avointa keskustelua siitä, miten työntekijöitä olisi hyvä osallis­ taa. ”Onko kyseessä esimerkiksi päätösvalta koko organisaa­ tion tulevaisuuden suuntiin vai rajoittuvatko vaikutusmahdolli­ suudet omiin työn tekemisen tapoihin?”, hän kysyy. ” Innostuneet työntekijät ovat tuotteliaampia ja tehokkaampia. Osallistava johtajuus innostamisen lähteenä ”Aito innostaminen vaatii taustatyötä ja aikaa eli muiden kuuntelua, heidän tilanteensa ymmärtämistä sekä kykyä havaita, mitkä asiat kiinnostavat ketäkin”, Lindström toteaa. Osallistava johtaja onkin aidosti kiinnostunut työnteki­ jöistään ja heidän mielipiteistään. Hän on myös itse innostu­ nut työstään, sillä esimiehestä huokuva draivi tarttuu helposti myös muihin. Autoritäärinen asenne tai käskyttäminen eivät sen sijaan kuulu hyvän esimiehen arsenaaliin. Kysymysten esittäminen, kuten ”Miten sinä ratkaisisit tämän ongelman tai hoitaisit tämän asian?”, on Lindströmin mukaan parempi vaihtoehto. Kun johtaja rohkaisee ihmisiä tuomaan ajatuksiaan esille, pääsee innovatiivisuuskin valloilleen. Parhaat ideat kun synty­ vät usein yhteistyön tuloksena. Osallistaminen osana työpaikan arkea Ideaalitilanteessa osallistaminen on osa työyhteisön jokapäi­ väistä toimintakulttuuria. Henkilöstökyselyt ja palautetilaisuu­ det ovat hyvä lähtökohta, mutta eivät yksinään riitä. 1/2020 HR viesti 23