ASIAKAS
VIESTI
Palstalla yhteistyökumppanimme kertovat toiminnastaan.
ONKO SINUSTA DONINTO-AGENTIKSI?
Työhyvinvointi, oppiva työkulttuuri ja työssä viihtyminen ovat
meidän kaikkien vastuulla, jokainen voi kantaa kortensa
kekoon! Onko sinusta Doninto-Agentiksi?
Doninto on peli, jossa agentteja koulutetaan oppimaan
itseohjautuvasti arjen vuorovaikutustilanteissa. Kuka tahansa
voi värväytyä oman työelämänsä muutosagentiksi ja saada
salaisia asteittain vaikeutuvia tehtäviä suoritettavakseen työtä
tehdessään. Doninto-Agentit voivat toimia myös yhdistyksissä,
harrastuskonteksteissa ja yksityiselämässä – missä tahansa
vuorovaikutustilanteissa – lisäämällä käyttäytymisellään psyko-
logista turvallisuutta, luovuutta ja iloa.
Agenttitehtävät perustuvat mm. positiivisen psykologian,
soveltavan improvisaation, mindfullnessin, fasiliitaation ja
ratkaisukeskeisen valmennuksen menetelmiin.
Salaisille agenttitehtäville ei aseteta ulkoapäin tavoit-
teita: jokainen agentti suorittaa itsenäisesti tehtävän ja rapor- Tule WGH2020 tapahtumaan 24.3. Oopperatalolle
toi tulokset muidenkin agenttien nähtäväksi omalla agentti – onnistutko sinä tunnistamaan Doninto-Agentit – in action!
aliaksellaan. Näin muodostuu käyttäjien itsensä luoma oppi-
miswiki.
Agentit voivat myös värvätä uusia agentteja ”jäädessään
Kirjoittaja on Simo Routarinne, vuorovaikutusmuotoilija,
Doninto Oy:n perustajaosakas ja taiteellinen johtaja.
kiinni” muuttuneista toimintatavoistaan. Kaikki tasot suoritet
tuaan agentista on tullut organisaation sisäinen fasilitaattori. n
Lisätietoja: www.doninto.com, www.wgh.fi
TYÖUUPUMUKSELLE ALTISTAVAT KIIRE JA AIKAPAINE
– EI TYÖSUHTEEN MÄÄRÄAIKAISUUS TAI VUOKRATYÖ
Työsuhteen laatu ei ole ensisijaisesti työntekijän uupumista aiheuttava tekijä. Työsopimuksen määräaikaisuutta,
toistaiseksi voimassaoloa tai vuokratyösuhdetta enemmän työuupumukseen vaikuttavat työn vaatimukset, kuten
kiire, ja työn imuun voimavarat, kuten työn tulosten näkeminen, työyhteisön sosiaalinen ilmapiiri ja esimiehen
tuki. Tulokset käyvät ilmi Työterveyslaitoksen ja KU Leuvenin yliopiston tuoreesta tutkimuksesta.
Työterveyslaitoksen tuoreessa tutkimuksessa selvitettiin, eroa- Vuokratyösuhteessa olevat hyötyisivät eniten
vatko erilaisissa työsuhteissa olevien kokemukset työn vaati- esimiehen tuesta ja työn kontrolloitavuudesta
muksista ja voimavaroista. Tutkimuksen aineistona käytettiin Vuokratyösuhteessa olevat työntekijät raportoivat enemmän
28 000 Euroopan työolotutkimukseen vastannutta 30 Euroo- työn vaatimuksia ja vähemmän työn voimavaroja kuin muut
pan maasta vuonna 2015. työntekijäryhmät.
Tulokset osoittivat, että suurin vaikutus työn imuun vakinai-
”He kokevat eniten epävarmuutta työn jatkumisesta ja
silla, määräaikaisilla ja vuokratyössä toimiville oli työn tulos- samalla kontrollin tunne omasta työstä on vähäisintä. Tulosten
ten näkemisellä, työyhteisön sosiaalisella ilmapiirillä ja esimie- perusteella vielä muitakin ryhmiä enemmän vuokratyösuhteissa
hen tuella. Työsuhteen laadusta riippumatta työuupumuksen olevien työhyvinvoinnin näkökulmasta olisi hyödyllistä taata
merkittävin riskitekijä oli yhteinen: kiire ja aikapaine. heille erityisen hyvä esimiehen tuki ja mahdollisuus vaikuttaa
Tutkimus osoittaa, että tärkeimmät työhyvinvointiin vaikutta-
vat tekijät ovat samanlaisia työsuhteen laadusta riippumatta.
”Työpaikoilla kannattaisi keskittyä siihen, että kaikilla työn-
työhönsä”, Hakanen kertoo.
”Mielenkiintoista on, että toistaiseksi voimassa olevissa työ-
suhteissa oleville epävarmuus työn jatkumisesta on vähäisintä,
tekijöillä on hyvät mahdollisuudet nähdä kättensä jäljet, kokea mutta samalla se näyttää olevan haitallisinta. Tämä johtuu toden-
työnsä merkityksellisenä ja saada palautetta tekemästään näköisesti siitä, että heillä työsuhteen varaan laskettu enemmän
työstä. Toki liiallisen työkuorman ehkäisy on myös ensiarvoi- kuin muun tyyppisissä työsuhteissa olevilla”, Hakanen kuvaa. n
sen tärkeää”, tutkimusprofessori Jari Hakanen Työterveyslai-
toksesta painottaa.
56 HR viesti 1/2020
Lisätietoja: www.ttl.fi