HR viesti 1/2017 | Page 51

ENSIMMÄINEN NORDIC HR SUMMIT OSLOSSA ONNISTUI YLI ODOTUSTEN !
TYÖKYVYN TUKEMINEN ON YHTEISTYÖTÄ

ASIAKAS VIESTI

Palstalla yhteistyökumppanimme kertovat toiminnastaan .

ENSIMMÄINEN NORDIC HR SUMMIT OSLOSSA ONNISTUI YLI ODOTUSTEN !

HENRYn ja sen pohjoismaisten sisaryhdistysten ideoima ja HR NORGE : n järjestämä konferenssi houkutteli tammikuiseen Osloon yhteensä 100 pohjoismaista HR-vaikuttajaa viidestä eri Pohjoismaasta . Ohjelma oli rakennettu siten , että tutustumiselle , keskusteluille ja verkostoitumiselle jäi riittävästi aikaa . 24 tunnin aikana ehdittiin käydä läpi asianajaja Kari Bergeius Andersenin johdolla työoikeuden haasteita kun toimitaan Nordic-alueella , jossa jokaisen maan työlainsäädäntö poikkeaa jonkin verran toisistaan . Samoin keskusteltiin huumorin varjolla naapurimaiden kansanluonteesta ja tähän aiheeseen yleisöä johdatti kirjailija ja journalisti Kirsten Weiss . Kirsten on kirjoittanut kirjan ” Når vikinger slås ”, joka pureutuu skandinaavien kulttuurieroihin asiantuntevalla mutta lempeän humoristisella otteella . Ohjelmaan kuului myös tiivis paketti tietoa palkitsemisesta Pohjoismaissa ja siitä kertoi Eligijus Kajieta Hay Groupista .
Konferenssin yhteenvedossa todettiin pohjoismaisen tason verkostoitumiselle olevan suuri tarve . Niin osallistujien kuin järjestävien seurojen puolesta oli intoa ja kiinnostusta tehdä tapahtumasta vuosittainen verkostoitumistilaisuus ja katsaus
ajankohtaisiin asioihin . Alustavasti esillä oli , että seuraava konferenssi olisi keväällä 2018 Helsingissä , jolloin tapahtuman pääkoordinaattorina toimisi HENRY . n
Lisätietoja : www . henry . fi

TYÖKYVYN TUKEMINEN ON YHTEISTYÖTÄ

Työkyvyn ylläpitäminen on jatkumo erilaisista ennaltaehkäisevistä ja kuntoutuksellisista palveluista . Mitä enemmän työkyvyn haasteita ja poissaoloja henkilöllä on , sitä vahvemmin myös Kela tukee työkyvyn palautumista . Muun muassa kuntoremontit ja tyhy-päivät ovat perinteistä työnantajan maksamaa ennaltaehkäisyä isommille ongelmille . Kun työntekijällä taas on jo esimerkiksi sairauteen liittyviä haasteita työssä selviytymiseen , Kela tarjoaa moniammatillista kuntoutusta niin kurssi- kuin yksilömuotoisena .
Hyvään kokonaisuuteen päästään kumppanuudella , jossa parhaimmillaan ovat yhtenä rintamana työnantaja , työterveyshuolto ja vahvan osaamisen moniammatillinen kuntoutuskeskus . ” Kun palveluvalikoima on laaja , voidaan työnantajaa
auttaa kokonaisvaltaisesti eri tavoin työkyvyn ylläpitämisessä ja sairauspoissaolojen vähentämisessä ”, toteaa Kuntoutuskeskus Kankaanpään asiakkuuspäällikkö Esko Isohannu . ” Työterveyshuollot ovat tärkeässä roolissa seulomassa kuntoutuksen tarvitsijoita ja lähettämässä kuntoutuspalveluiden piiriin .”
Monille tutut Aslak- ja TYK-kuntoutukset ovat historiaa , ja nämä ovat korvaantuneet työkykyä ylläpitävällä KIILA-kuntoutuksella . Myös KIILA-kuntoutuksessa yhteistyö työnantajan , työntekijän , työterveyshuollon ja kuntoutuspaikan välillä on tiiviimpää kuin aiemmissa muodoissa . Entiseen tapaan työnantaja voi hakea työpaikkakohtaista KIILA-kuntoutusta , ja tähän henkilöt valikoituvat työterveyshuollon kanssa yhteistyössä . n
Lisätietoja : www . kuntke . fi
1 / 2017 HR viesti 51