HR viesti 1/2017 | Page 44

Hyviä akustiikkaratkaisuja tarvitaan sekä uudiskohteissa että saneerauksissa.
Näverin mukaan avotoimistoissa hallitaan ääntä kolmella tavalla. Tilaan lisätään ensiksikin vaimennusta.
Avotilan alakattoon tyypillisesti sijoitetaan ääntä vaimentavia materiaaleja.
” Myös seinä- sekä ikkunapintoja on yleensä tarpeen hyödyntää vaimennuksessa”, Näveri sanoo.
Nykyään esimerkiksi ääntä vaimentaville paksuille verhoille on olemassa muitakin vaihtoehtoja. Useampi valmistaja on kehittänyt ilmavia, läpikuultavia kankaita, jotka imevät ääntä melko tehokkaasti.
Toiseksi avotoimistoon asennetaan yleensä sermejä, jotka estävät äänen kulkua työpisteiden välillä. Lisäksi voidaan käyttää peittoäänijärjestelmää, joka peittää muualta toimistosta kuuluvia ääniä.
” Hyvin vaimennetussa, hiljaisessa ympäristössä pienetkin äänet erottuvat. Kaiuttimista soitettava peittoääni peittää työpisteiden välillä kulkevaa ääntä. Kun käytetään tasaista kohinaa, se ei itsessään häiritse työntekoa.”
” Avotoimiston äänenhallintaa helpottaa lisäksi, jos tilaa on mahdollista jakaa pienempiin osiin umpitilojen lomaan.”
Avotiloissa on usein sekä hälyääntä että monenlaista visuaalista hälyä, kuten ohi kulkevia ihmisiä. Kaikki työt eivät välttämättä sovellu kovin hyvin tehtäväksi avotoimistossa.
Monitilatoimistoissa tarvitaankin niin sanottuja vetäytymistiloja sellaisia töitä varten, jotka tuottavat ääntä tai vaativat keskittymistä. Hiljaista tilaa tarvitaan myös neuvottelutiloiksi ja’ puhelinkopeiksi’.
” Näistä tiloista ei vielä ole virallisia suosituksia, mutta käytännössä tarvitaan yksi vetäytymistila noin 5 – 10 työntekijää kohti”, Näveri arvioi.
Akustiikan ja tilasuunnittelun lisäksi työympäristön toimivuuteen vaikuttaa työyhteisön toimintakulttuuri ja yhdessä sovitut pelisäännöt.
” Ennen uusissa työtiloissa aloittamista on tärkeä sopia miten tiloja käytetään. Monitilatoimiston etikettiin liittyen pohditaan esimerkiksi miten avotoimistossa pyydetään apua, miten näytetään, että nyt ei saa häiritä tai minkä pituisen puhelun voi puhua omalta työpisteeltään." n
Lasinen väliseinä rajaa tilaa ja ääntä Monissa avotoimistoissa, joihin halutaan myös rauhallisempaa työtilaa, käytetään lasiseiniä jakamaan tilaa ja vaimentamaan hälyääniä.
Muunneltavat väliseinät ovat omiaan muun muassa monitilatoimistoissa, joista suuri osa on avokonttoritilaa.
” Ääntä eristäviä lasiseiniä asennetaankin yleisesti juuri tällaisiin kohteisiin”, kertoo lasiväliseiniä valmistavan HSL Group Oy: n tehtaanjohtaja Mika Pentikäinen.
” Nykyisin työpaikoilla arvostetaan ääneneristystä entistä enemmän, ja asiakkaat osaavat myös vaatia sitä. Lähes kaikki työtilojen seinät, ovet ja siirrettävät seinärakenteet eristävät ääntä ainakin jonkin verran.”
Lasisilla väliseinillä saadaan erotettua tilaa työhuoneeksi, neuvotteluhuoneeksi tai puhelutilaksi.
” Tällainen lasiseinäinen koppi voidaan toimittaa myös katolla varustettuna. Silloin tilaan asennetaan myös ilmanvaihtojärjestelmä sekä työpistevalaistus ja muut tarvittavat sähköt.”
Lasiseinäiseen tilaan saadaan lisää äänenvaimennusta – ja parempi akustiikka – asentamalla kattoon tai ainakin osalle seinistä akustiikkalevyjä tai-kankaita.
” Myös muunlaisia akustisia elementtejä voidaan käyttää”, Pentikäinen täsmentää.
Hänen mukaansa lasi on jo sellaisenaan kohtalaisen hyvä ja toimiva ääneneristysmateriaali.
” Laminoidulla lasilla voidaan päästä jopa 40 dB: n( desibelin) ääneneristykseen. Vieläkin parempia ääneneristysarvoja saadaan käyttämällä eristyslasia. Lasikerrosten välissä voi olla myös ilmarako, joka täytetään välikaasulla.”
Lasiseinäiset työtilat voidaan Pentikäisen mukaan muutoinkin’ räätälöidä’ tilaajan toiveiden mukaisiksi.
” Värit, pintamateriaalit, maalit, viilut ja laminointi voidaan valita kohdekohtaisesti. Usein sisustussuunnittelija tekee valinnat ja laatii rakennepiirustukset.”
Alumiinirunkoisten lasiseinien elementit ovat helposti asennettavissa ja tarvittaessa myös siirrettävissä.
” Tällaisia lasiseinäratkaisuja on Suomessa ollut markkinoilla jo noin 20 vuotta, mutta lasien ominaisuudet ovat vuosien mittaan kehittyneet paremmiksi”, Pentikäinen mainitsee. n

Nykyisin työpaikoilla arvostetaan ääneneristystä entistä enemmän.
44 HR viesti 1 / 2017