Someviisaus lähtee kanavien ymmärtämisestä.
Tom Laine on mies, joka toi some-rekrytoinnin Suomeen – tai ainakin perusti Suomen ensimmäisen some-rekrytointiyrityksen. LinkedInin verkostoitunein suomalainen on kysytty sosiaalisen median rekrytoinnin ja employer brandingin kouluttaja, jonka mukaan somerekrytointi kasvaa ja kehittyy kiivaasti – mutta erot yritysten välillä ovat todella huomattavia.
” Haitari on iso: siinä missä melkoinen osa yrityksistä vielä hapuilee, osa on jo täysin suvereeneja somerekrytoinnin suhteen – myös ihan maailmanluokassa.”
”
Someviisaus lähtee kanavien ymmärtämisestä.
Laine puhuu Reaktorin, Solitan ja Siilin kaltaisista toimijoista, joilla on somen puolella erittäin hyvä” rekrytointiboogie” meneillään.” Nämä yritykset erottuvat mm. monikanavaisuudellaan ja sisällöntuotannollaan ja ne ovat onnistuneet tyhjentämään ICT-kenttää osaajista aika pitkälle omilla ehdoillaan”, Laine pohtii.
” Somerekrytoinnissa voivat silti kunnostautua myös perinteisemmät teollisuusyhtiöt, joista esimerkkeinä voi mainita Outotecin ja Wärtsilän.”
Kuinka somevalpas olet? Myös isot pörssiyhtiöt näyttäytyvät somealustoilla, sillä esimerkiksi piilotyöpaikkojen täyttämisessä sosiaalinen media on kova sana. Jos kerran tutkimusten mukaan yksityisistä työpaikoista jo noin 70 – 80 prosenttia täytetään ilman julkista hakua, some-valppaus on liki välttämätöntä niin isoille kuin pienillekin rekrytoijille.
Hyvä on tiedostaa sekin seikka, että somessa ihmisen ei varsinaisesti tarvitse olla vapailla työmarkkinoilla vaihtaakseen työpaikkaa.” LinkedInin tilastojen mukaan käyttäjistä 45 prosenttia olisi valmiita vaihtamaan työpaikkaa, jos tilaisuus tulee”, huomauttaa Laine.
Laineen mukaan somerekryssä on viime aikoina tapahtunut merkittävä muutos: käytettyjä kanavia on nyt enemmän kuin koskaan. Siinä missä aikaisemmin yritys sai aikaiseksi ihan mukiinmenevän” nettipresenssin” hoitamalla itsensä LinkedIniin, Facebookiin, Twitteriin ja Instagrammiin, nyt erilaisia verkkoyhteisöjä ilmaantuu nettiin kiihtyvällä tahdilla.
Strategia edellä Mutta onko jokaiseen somevillitykseen sitten rynnättävä firman lippu liehuen? – Ei, vastaa Laine.” Sosiaalinen media jatkaa
fragmentoitumistaan, eikä joka lähdössä tarvitse – eikä kannata – olla mukana.” Laineen mukaan työnantajamielikuvan kiillottaminen tarjoaa toki porkkanaa olla mukana mahdollisimman monilla foorumeilla, mutta” joka paikassa häärääminen” ei ole kovin hyödyllistä.
” Se paljastaa etupäässä vain sen, että somerekrytoinnin strategia ei ole kovin pitkälle mietitty.”
Laine katsoo, että someviisaus lähtee kanavien ymmärtämisestä: pitää tietää mm. kanavien kohderyhmät ja vaadittavat resurssit. Toinen asia on ymmärtää somekanavien luonne:
” Sosiaalisen median eri kanavia ajatellaan herkästi vain ilmoituskanavina, mutta sitä ne eivät ole. Myös esimerkiksi työnantajamielikuvaa ajatellen kanavavalinnoilla on merkitystä.”
Sana on vapaa? Laineen mukaan” firmasome” alkaa olla valmiina myös siihen, että organisaation viestintäosasto vedetään hetkittäin etulinjasta pois ja annetaan tilaa työntekijöiden äänelle.
” Työntekijät ovat kuitenkin viime kädessä se yrityksen uskottavin sanansaattaja”, toteaa Laine, joka uskoo että työntekijäkokemus tulee korostumaan seuraavien vuosien aikana niin verkossa kuin muutenkin.
30 HR viesti 1 / 2017