HR viesti 1/2015 | Page 15

nalla ja tarjosi kaikille mahdollisuutta saada tukitoimintoja. sia CV:itä ja tiedämme tarkkaan, miltä hyvä CV näyttää. Ensimmäisistä tilaisuuksista saatu palaute oli rohkaisevaa ja Halusimme auttaa henkilöstöä tarjoamalla heille HR-väki tajusi olevansa oikealla tiellä. Parissa viikossa koko käytännön vinkkejä CV:n tekoon”, Ylä-Sulkava-Johans maan toimipisteet oli koluttu. toteaa. Ajolähtö edessä Tiedätkö oman markkina-arvosi? Tilaisuuksissa keskeinen asia oli muutoksen luonne ja merki- Puolen tunnin mittainen CV-klinikka auttoi työntekijöitä hahmot- tys. Sessioissa pohdittiin, miten muutos voidaan hahmottaa tamaan, millainen paketti heillä oli kasassa. Samalla paljastui, ja mitä sen kohtaaminen edellyttää yksilötasolla? Samalla että ulkopuolisen tarjoama apu oli juuri se asia, jota tarvittiin: pohdittiin myös tunteiden (rankkojenkin) roolia koko yhtä- ihmiset itse joko väheksyivät taitojaan tai sitten eivät hahmot- lössä. taneet kompetenssejaan kovin selvästi. ”Halusimme alusta asti viestiä, että tilanne on nyt erit- ”CV-klinikka oli todellinen menestys ja moni ihminen tunsi täin vakava ja kaikkien tulee varautua hakemaan uusia töitä saavansa rohkeutta sitä kautta. Tämän seurauksena työntekijät sisäisesti ja ulkoisesti”, Laura Ylä-Sulkava-Johans kertoo. ovat alkaneet päivittää CV:itään pienissä porukoissa, ikään Henkilöstö sai myös koulutusta, jonka aiheena olivat työmarkkina-arvo, motivaatio ja tulevaisuuden toiveet ja odotukset. AS3:n toteuttamissa valmennuksissa käsiteltiin työmark- kuin toinen toistaan tukien ja sparraten”, Ylä-Sulkava-Johans kertoo. AS3 Finlandilla oli muutosvalmennuksissa keskeinen kina-arvoa, oman osaamisen kirkastamista, motivaatiota rooli. Leena Airolan mukaan ydinviesti oli joka paikkakun- sekä tulevaisuuden toiveita ja odotuksia. Valmennuksissa nalla selvä: ryhtymällä