HR viesti 1/2013 | Page 16

sön edessä, kyseessä on vakava status- ”Organisaatioiden menestys statustaan ja lähentyä ruohonjuurita- hyökkäys – mollattu työntekijä menet- muutoksen sisäänajamisessa soa, sillä kaikki tietävät todellisen val- tää kasvonsa. Vastaavasti valinta kuu- vaikuttaa olevan kauden työntekijäksi olisi palkinto, jo- ikuisuusongelma.” ka nostaa statusta. Rockin mukaan aivoissa on käyn- takuvion. Jotain voi esimies kuitenkin tehdä aktivoidakseen alaisiaan positiivisella tavalla. Rock muistuttaa, että kos- nissä vimmainen lajittelu- ja luokittelu-urakka. Kaikki minkä yli- ka SCARF on kaksisuuntainen tie, johtajakin voi uida alaisten- päätänsä havainnoimme, pitää kategorisoida tavalla tai toi- sa liiveihin Relatedness-tekijän kautta. Tämä yhteenkuuluvuut- sella; onko asia X toivottava vai ei-toivottava, suhtaudutaanko ta kaikuluotaava osa-alue testaa herkeämättä, olemmeko ystä- siihen myönteisesti vai kielteisesti? vien vai vihollisten ympäröimänä. Haluamme myös epätoivoi- ”Aivot tekevät viisi tämäntyyppistä luokittelua joka sekun- sesti kuulua joukkoon: esimerkiksi ulkopuolelle jäämisen tunne ti”, Rock toteaa. aktivoi aivan samat aivoalueet kuin varsinainen fyysinen kipu. Punainen lippu touttaa joukon yhteisillä tavoitteilla”, Rock toteaa ja lisää, että Valitettavasti vain jo esimiehen astuminen neukkariin saa ai- pintaraapaisu ei riitä ratkaisuksi, vaan yhdessä tekemisen on kaan sen, että punainen varoituslippu nousee aivoissa – kai- tunnuttava luissa ja ytimissä asti. ”Aivot luokittelevat johtajan ulkopuoliseksi, kunnes hän si- killa viidellä sektorilla. Pomolla on nimittäin niin paljon val- ”Yhteenkuuluvuutta parantaa myös tunne esimiehen autent- taa alaiseen nähden, että aivot opastavat meitä olemaan hy- tisuudesta. Jos johtajan ja alaisen välillä on yhteys jollain in- vin varovainen tämän läheisyydessä. Mikään poppakonsti ei himillisellä tasolla, johtajaa ei pidetä enää vakavana uhka- tilannetta helpota – eivät edes johtajan yritykset laskea omaa na, vaan uhasta tulee siedettävämpi – ja itse asiassa suoritus- 14 HR viesti 1/2013