HR viesti 1/2012 | Page 54

HUIPPUTIIMI – POIKKITAITEELLINEN YRITYSSEMINAARI TEKSTI: MERJA KIHL JA ARI MONONEN KUVAT: JARI HÄRKÖNEN Muutosjohtaminen yrityksissä on vaikeaa. Nykyisin valtaosa strategisista muutoshankkeista epäonnistuu pahan kerran. Toisaalta muutoksia tarvitaan, mutta ne pitäisi osata tehdä oikeaan aikaan. ”Tilanteissa auttaa ennakkoluulottomuus ja muutoksen ytimessä hehkuva huipputiimi”, neuvoo ´Midagon Oy:n toimitusjohtaja Petri Malmelin. Erilaisten yrityselämän muutoshankkeiden avustajana tunnettu Midagon Oy toi Huipputiimi-tapahtuman Helsinkiin. Se esitettiin pääkaupungin vastavalmistuneessa Musiikkitalossa kahdesti joulukuussa 2011. Näyttelijä Tom Pöystin, muusikko Iiro Rantalan ja Midagon Oy:n toimitusjohtajan Petri Malmelinin tähdittämä esitys oli stand-up-henkisesti toteutettu bisnesseminaari, jossa fläppitaulut ja diaesitykset korvattiin provokaattorilla ja jazz-pianistilla. Malmelin ideoi Huipputiimi-seminaarin keväällä 2011. ”Seminaari-idean tausta on se, että kaksi kolmesta isosta muutoshankkeesta epäonnistuu”, Malmelin toteaa. ”Merkittävin tekijä onnistuneen muutoksen läpiviennille on itsensä likoon laittava tiimi. Se koostuu erilaisista ihmisistä, joilla on tekemisen halua.” Yritysten strategiset muutoshankkeet kestävät kaksi, kolme tai neljäkin vuotta. ”Jokaiseen muutosta toteuttavaan yritykseen tarvitaan oma huipputiimi. Yritys on valinnut joukon ihmisiä, joiden pitäisi innovoida ja toteuttaa strateginen muutosmatka. Porukasta muovautuu huipputiimi vasta ajan kanssa – erilaisuuden arvostamisen, virheiden tekemisen ja onnistumisten myötä.” ”Hyvällä tiimillä on halu oppia uutta. Sillä on ylimmän joh- ”Ykkössyy on liian kiireinen sponsori – ]]]