HR viesti 1/2012 | Page 27

Soneran ja Ciscon tilaaman Smart Company -tutkimuksen mukaan muinaiset ajattelutavat jylläävät silti Suomessakin. Julkinen sektori, pk-kenttä ja suurkaupunkien ulkopuolinen alue ovat muita jäljessä, vaikka tarve resurssien tehokkaalle ja rajat ylittävälle hyödyntämiselle on niissä erityisen suuri. Kyselyyn vastanneista suomalaisista selvästi suurin osa uskoo ICT-ratkaisujen vaikuttavan positiivisesti organisaation toimintaan. Ratkaisujen hyödyntäminen organisaatioissa jää kuitenkin selvästi vähäisemmäksi. Visiot liikkuvasta työstä ja virtuaalisista kokouksista eivät nekään ole toteutuneet käytännössä – ainakaan vielä. Virtuaalisia kokouksia sanoo käyttävänsä vain reilu kolmannes suomalaisista vastaajista (33–39 %), vaikka 60 % heistä kokee niiden parantavan organisaation kannattavuutta. Matkustamisen vaativuuteen liittyviä kuormitustekijöitä – matkapäivien määrä – matkapäivän pituus – matkalle lähtö tai matkalta paluu klo 23–6 välisenä aikana – aikavyöhykkeiden ylitykset – työskentely heti matkustamisen jälkeen, jos matkustamisen aikana ei ole mahdollista levätä Lähde: Ursula Hyrkkänen, Johanna Koroma, Hanni Muukkonen, Mira Ojalehto, Maria Rautio ja Martti Vartiainen: Mobiilin työn työolojen ja työkuor- Lähde: Barbara Bergbom, Hanne Vesala, Anneli Leppänen, Markku Sainio, Kristiina Mukala ja Annikki Smolander: mituksen arviointikonsepti (Turun ammattikorkeakoulu 2011) Kansainvälisten työmatkojen kuormittavuus sekä terveys- ja hyvinvointivaikutukset (Työterveyslaitos 2011) Miten sinä voit? Katso työhyvinvointipeiliin: Hyvää työtä.