HR viesti 1/2012 | Page 41

että työntekijät nähdään etupäässä resurssina ja työntekijätkin kokevat olevansa ’vain töissä’”, Pekkonen kuvailee. Tilanne on Pekkosen mukaan sikäli lohdullinen, että koska yhteys työhyvinvoinnin ja tuottavuuden välillä on niin selvä, on vain ajan kysymys milloin yritysten johdossa tämä asia sisäistetään. Esimerkiksi pörssiyhtiön kannattaa satsata rajusti työntekijöiden viihtyvyyteen, koska tämä näkyy komeasti tuloksessa – ja osakkeenomistajat myhäilevät tyytyväisenä. ”Toistaiseksi monen yrityksen johdolta puuttuu tämä oivallus.” Harmaata massaa Keskeinen haaste kentällä on osaavan työvoiman varmistaminen väestön ikääntyessä ja eläköityessä. Eläkevakuutusyhtiöissä tämä huoli jaetaan ja asiakasyrityksille tarjotaan mm. konsultointia, arjen työvälineitä ja valmennusta. Eläkevakuutusyhtiö Varman työhyvinvointipalvelujen johtaja Jyri Juusti kertoo, että konsultoinnissa painottuvat työhyvinvoinnin arvioiminen, kehittämisen hankkeistaminen, esimiestyön selkeyttäminen sekä pelisääntöjen laatiminen työkykyongelmien hallintaan. Varman työhyvinvointipalveluilla on vuosittain satoja asiakasyrityksiä. ”Yrityksissä on keskeistä hahmottaa, mihin oikein ollaan menossa, mitä muutoksia on tulossa ja kuinka ne vaikuttavat ihmisten hyvinvointiin. Kun nämä asiat ovat tiedossa, toimenpiteet laaditaan sen mukaan.” Luonnostaan virkistävä Juusti puhuu riskeistä, mutta toisaalta myös vahvuuksista – sekä tietenkin tavoitteista ja mittareista, joita tulokselliselle toiminnalle asetetaan. ”Eihän se oikeasti niin mene, että työhyvinvointia kehitetään: työhy- kokous- ja työhyvinvointipaikka sinulle, joka arvostat aitoja asioita vinvointi on tulos joistain muista toimista ja olosuhteista”, Juusti toteaa. Työhyvinvointipalvelujen johtajalla on 20 vuoden työkokemus mm. työnohjaukseen, työyhteisöjen kehittämiseen, esimiesten valmentamiseen sekä työhönkuntoutumisen palveluketjujen kehittämiseen liittyvistä tehtävistä. Me autamme vapauttamaan henkilöstösi piilevät voimavarat ja siirtämään liikkeen yrityksesi tulokseen. TOP 4 Juustikin alkaa vyyhdin purkamisen esimiestyön – ja erityisesti lähiesimiestyön – tärkeydestä. Hänen mukaansa olisi hyvä muistaa myös se, että esimieskin tarvitsee tukea onnistuakseen. ”Toinen tärkeä asia on työn sujuvuus ja yhteinen tekeminen. Näitä tekijöitä voidaan parantaa tutkimalla käytäntöjä ja muuttamalla niitä tarvittaessa.” Kolmantena Juusti mainitsee työkunnon. Hän sälyttää vastuuta myös työntekijälle tässä suhteessa: jokaisen tulisi tuntea ne omat kuormittumisen polut, joiden päässä lamppu sammuu. Kovan työrupeaman jälkeen aikaa on annettava myös palautumiselle. Neljäs merkityksellinen tekijä liittyy sekin yhteistyöhön. Kun yritys, työterveydenhuolto ja eläkevakuutusyhtiö pelaavat saumatta yhteen, tulosta syntyy. ”Hyvä ketju voi saada paljon aikaan.” Hahkialan Uiskola Viittakiventie 75, 14700 Hauho Varaukset ja tiedustelut: 03-615 6300, 050-517 8194 [email protected] www.uiskola.com www.hahkiala.com 1/2012 HR viesti 39