Enertec Tuulivoimakatsaus 2021 | 页面 5

Tuulipuistoalueilla paranevat tiestöt tuovat etuja maanomistajille , eikä Juurakko muodosta poikkeusta tässä suhteessa . Olemassa olevia teitä kunnostetaan 6,5 kilometrin matkalta , ja uutta tietä rakennetaan kolmisen kilometriä .
Markkinaehtoinen toteutus muutti pelin hengen Alkuperäinen idea Juurakon tuulipuistohankkeesta on jo liki 10 vuoden takaa , kun paikalliset maanomistajat alkoivat pohtia tuulivoiman mahdollisuutta . Tallgrenille hanke on varsin tuttu , sillä hän on ollut kehittämässä sitä alusta asti . Hanke on siirtynyt VSB : n omistukseen 2016 , minkä jälkeen sitä on jatkokehitetty moderneille voimaloille sopivaksi . Projektin alussa vuonna 2012 puhuttiin teholtaan hieman yli 3 megawatin voimaloista , kun nyt toteutuvissa voimaloissa sähköntuotanto on kaksinkertainen .
Suurempi muutos lienee kuitenkin se , että tuulivoiman rakentaminen on tuona aikana muuttunut markkinaehtoiseksi . ” Markkinaehtoisuus on muuttanut pelikenttää huomattavasti ”, toteaa Tallgren . Hänen mukaansa Juurakon tuulipuisto on myös hyvä esimerkki siitä , ettei investointipäätös välttämättä enää edellytä etukäteen tehtyä pitkää sähkönostosopimusta .
” Tässä kohtaa tarvitaan kuitenkin uutta ajattelutapaa rahoittajilta ja hankekehittäjiltä ”, Tallgren pohtii .
Seuraavana Oulainen ja Haapavesi Juurakon lisäksi VSB Suomella on etenemässä toteutukseen tuulivoimahankkeet Oulaisten Karahkassa ( 150 MW ) ja Haapaveden Puutionsaaressa ( 300 MW ). Molempien kaupunkien valtuustot hyväksyivät kaavat alkuvuodesta .
Haapaveden vt . kaupunginjohtaja Kimmo Hinno kertoo , että Haapavedellä on meneillään neljä eri tuulivoimahanketta , joista suurimman tuulivoimapuiston toteuttajana on VSB . Hinno myöntää , että aina kun valmistelussa on useita puistoja samaan aikaan , herättää se monenlaisia tuntemuksia kuntalaisissa .
” Kuntalaisilla on herännyt paljon kysymyksiä ja joskus heillä on hieman virheellistäkin tietoa liittyen tuulivoimaan . VSB on läpi kaavoitusprosessin avoimesti vastannut kuntalaisille heidän huoliinsa ”, Hinno kertoo .
VSB-konserni – eurooppalainen tuuli- ja aurinkopuistojen kehittäjä , rakentaja ja operaattori – kansainvälinen verkosto 12 eri maassa – perustettu 1996 – pystyttänyt 655 tuulivoimalaa – yli 400 työntekijää – pääomistaja Partners Group huhtikuusta 2020 lähtien – Suomen tytäryhtiö perustettu 2016 – VSB Suomella työntekijöitä 13
” Kunnan kannalta on miellyttävää työskennellä toimijan kanssa , jonka tavoitteena on avoimen , oikean ja ajanmukaisen tiedon avulla saada kuntalaisille positiivinen lähestymiskulma tuulivoimaan ”, hän lisää .
Seppo Tallgren toteaa , että VSB haluaa panostaa juuri avoimuuteen , läpinäkyvyyteen ja paikallisen yhteisön osallistamiseen . ” Me haluamme toimia vastuullisesti myös tiedotusasioissa . Kun viestintä sujuu joka suuntaan , myös hanke rullaa eteenpäin paremmin .”
VSB : n kasvolliseen tapaan toimia kuuluu esimerkiksi tavata kaikki maanomistajat henkilökohtaisesti . ” Siitä olemme saaneet paljon hyvää palautetta ”, Tallgren kertoo .
Kunnianhimoiset hankkeet , isot maa-alueet Tallgrenin mukaan hankepuolella on nyt sähköinen tunnelma , kun tuulivoima on päässyt todella hyvin vauhtiin .
” Hankealueitten kasvaessa myös kuntien kannalta on tärkeää , että toteuttajat ovat vakaita ja luotettavia ”, hän arvioi .
Tallgrenin mukaan onnistuneen hankekehityksen edellytyksenä on olla lähellä sidosryhmiä ja osana yhteisöä .
” Tämä vaatimus vielä korostuu uusiutuvan energian alalla , jossa paikalliset olot voivat vaihdella suurestikin ”, hän toteaa .
Tiimissä monipuolista osaamista VSB : n paikallinen asiantuntijatiimi tuntee oikeus- , rahoitus- ja hallintokysymykset hyvin , hallitsee vaativat lupaprosessit ja tuntee kunnallispolitiikan – kaikki tuiki tärkeitä osaamisalueita tuulivoimaprojekteissa .
” Me tiedämme , minkälaista alueellista keskustelua aiheesta käydään , tunnistamme aluekohtaiset erityispiirteet ja otamme ne tiedottamisessa huomioon ”, summaa Tallgren .
VSB : n tiimiin kuuluu tällä hetkellä 13 ammattilaista – mutta lisää tarvitaan koko ajan .
” Tavoitteemme on tarjota alan parasta osaamista hyvien asiantuntijoidemme avulla . Henkilöstön hyvinvointiin ja yhteishenkeen panostaminen on tuonut meille vahvoja osaajia . Toivon , että tämä tekee meistä myös tavoiteltavan työnantajan ”, toteaa Tallgren .
” Nyt ja jatkossa keskitymme siihen , että meillä on tarjota alan paras osaaminen sidosryhmille .” n
2021 tuulivoimakatsaus enertec 5