enertec 3+4/2021 | Page 19

Robotiikan on havaittu parantaneen tuotannon tehokkuutta 15 prosentilla .
riskejä . Silloin erityyppisten riskien kehittymistä pystytään ennakoimaan ja ehkäisemään .
Anturit voivat esimerkiksi havaita alkavia vikoja tuotantolinjojen eri koneissa tai niiden turvalaitteissa , jolloin viat pystytään korjaamaan ennen kuin ne aiheuttavat vaaratilanteita . Edelleen robotin konenäkö voi havaita puutteita työntekijöiden henkilökohtaisissa suojavarusteissa ja vaikkapa hälyttää tällaisten suojavälineiden puuttumisesta .
Robotteja rakennustöihin Robotit tekevät tuloaan myös sellaisille aloille , joiden automatisointi on ollut aiemmin vaikeaa mutta joilla roboteista voisi olla konkreettista hyötyä jo pelkästään turvallisuussyistä .
Esimerkiksi rakennusalalla sattuu tunnetusti paljon vakavia onnettomuuksia ja jopa nelinkertainen määrä kuolemaan johtavia työtapaturmia muihin aloihin verrattuna . Lisäksi rakennusalalla Suomessa on työvoimapulaa , jonka arvioidaan yhä pahenevan .
Rakennustöiden robottisovellukset ovat muun muassa ABBkonsernin toinen uusi tutkimuskohde . Robotit voivat parantaa rakentamisen turvallisuutta , koska ne pystyvät käsittelemään suuria ja raskaita kuormia sekä tekemään töitä vaarallisissa paikoissa .
Näin ollen robottien avulla saadaan käyttöön uusia ja entistä turvallisempia rakentamismenetelmiä . ABB kehittää uusia automatisoituja rakennusteknologioita myös yhteistyössä eri yliopistojen kanssa . Hankkeissa on mukana esimerkiksi sveitsiläinen tutkimusyliopisto ETH Zürich .
Innovatiivisia pilottihankkeita Uusien tutkimusten mukaan robottiautomaatiota voidaan käytännössä hyödyntää muun muassa moduuliasuntojen ja rakennuskomponenttien valmistuotannon automatisoinnissa , robottihitsauksessa sekä rakennustyömaiden materiaalinkäsittelyssä .
Robottien uskotaan parantavan alan turvallisuutta ja kustannustehokkuutta . Niiden avulla voidaan myös kehittää rakentamisen laatua ja vähentää rakennusjätteen muodostumista .
Toistaiseksi toteutettuja robotiikan pilottihankkeita rakennusalalla ovat olleet puurakenteisten kattopalkkien automatisoitu valmistus Autovol-yrityksessä Kanadassa , Schindler-hissien asennus roboteilla sekä Intelligent City -yrityksen robottiautomaatio esivalmistettujen moduuliasuntojen valmistuksessa .
Robotiikan on havaittu parantaneen tuotannon tehokkuutta 15 prosentilla ja nopeutta 38 prosentilla . Samalla rakennusjätettä on muodostunut 30 prosenttia aiempaa vähemmän .
Kuitenkin vain harvat rakennusyritykset hyödyntävät tätä nykyä robotteja työmaillaan . n
3 – 4 / 2021 enertec 19