enertec 3+4/2020 | Page 11

piste sijaitsee Tampereella . Yhtiöllä on toimipiste ja tehdas myös Ruotsissa .
Yhtiön asiakkaina on useita suuria teollisuuslaitoksia ja energiantuottajia .
ARNONin toiminnan painopisteenä on jo kuuden vuoden ajan ollut datan kerääminen automaattisista järjestelmistä ja IoT-datan ( IoT = Internet of Things ) välittäminen . ARNON siis toimittaa asiakkailleen dataa , jota nämä voivat sitten käyttää tarpeen mukaan esimerkiksi erilaisten analyysien tekemiseen . Työtä voi kuvata uudenlaiseksi sillanrakentamiseksi . Datan perusteella voidaan myös luoda uutta bisnestä . ARNONin teknologiajohtajan Timo Hanhimäen mukaan eri teollisuudenalat voivat tulevaisuudessa hyödyntää jo kertaalleen kerättyä dataa myös ristiin entistä vaivattomammin .
” Ahaa-elämyksiä syntyy , kun eri alojen toimijat peilaavat saatavilla olevia datamassoja omista näkökulmistaan .”
” Datan siirto ja saatavuus eri järjestelmien välillä on ollut – ja on vielä tänä päivänäkin – pullonkaula eri toimijoille . Pilvialustat ja niihin kehitettävät rajapinnat mahdollistavat datan uudenlaisen näkyvyyden eri toimijoiden välille ”, Hanhimäki sanoo .
Täsmällisiä tietoja kenttäolosuhteista Jos mittausdataa kerätään järjestelmällisesti vaikkapa eri moottorityypeistä , tällaisen big datan perusteella saadaan todennäköisesti uudenlaista näkemystä laitteiden tekniikasta ja toimivuudesta .
Dataa toimittamalla ARNON tarjoaa laitevalmistajille parempaa ymmärrystä heidän omista tuotteistaan , jotta kyseiset laitteet saadaan toimimaan paremmin .
ARNON voi kytkeytyä vaikkapa olemassa oleviin PLC-ohjausjärjestelmiin , sillä tarvittava tekniikka datan kerää-
KUVA : PEXELS
3 – 4 / 2020 enertec 11