UUDEN TUTKIMUS- , tuotekehitys- ja tuotantokeskuksen avulla Wärtsilä pyrkii kehittämään uutta tekniikkaa , joka toimii hiilineutraaleissa tulevaisuuden ratkaisuissa . Toisaalta jo olemassa olevaa innovatiivista teknologiaa voidaan hyödyntää ja kehittää yhä energiatehokkaammaksi .
Jo aiemminkin Wärtsilä on tunnettu johtavana merenkulkuja energia-alojen innovatiivisten teknologioiden ja ratkaisujen valmistajana . Suunnitelma uuden teknologiakeskuksen rakentamisesta julkistettiin vuonna 2018 . Investoinnin arvo on noin 250 miljoonaa euroa .
STH-teknologiakeskus vihittiin virallisesti käyttöön kesällä 2022 .
” Wärtsilän toiminnot Vaasassa siirtyvät nyt sataman viereen Vaskiluotoon , lähelle voimalaitosta ”, toteaa Wärtsilän tuotekehitysjohtaja Juha Kytölä .
” Keskus on kaksiosainen kokonaisuus . Toimistosiipi on ollut osittaisessa käytössä lokakuusta 2021 , ja nyt kesällä avattiin myös isot tuotanto- ja tuotekehitystilat .”
STH-keskuksessa on nykyaikainen polttoainelaboratorio , monikäyttöiset moottoreiden testaustilat sekä pitkälle automatisoidut tuotantolinjat . Tiloissa hyödynnetään kehittynyttä energian talteenottoa , jolloin rakennuksen lämmitys toimii omavaraisesti .
Moottorien päästöt yhä pienemmiksi Kytölän mukaan siirtyminen entisistä Vaasan-toimipisteistä uusiin tiloihin on sujunut joustavasti . Tilojen koko on suunnilleen entisellään , mutta nyt toiminnat on keskitetty samalle tontille , mikä helpottaa työntekoa ja logistiikkaa .
Keskukseen tulee töihin noin 1 500 työntekijää .
40 enertec 3 / 2022