KUVA : ABB OY
Taira-Julia Lammi , Head of Application management , LV IEC Motors -divisioona ABB Oy : ltä sanoo , että jos maailman nykyinfrastruktuurin kaikki arviolta yli 300 miljoonaa sähkömoottorin vaativaa järjestelmää vaihdettaisiin tehokkaampiin , sähkön kulutus pienenisi kymmenen prosenttia .
Apuna kulutusjoustot ja varastointi Suomessa riittää sähköä keskimäärin erittäin hyvin ja kilpailukykyiseen hintaan . Tarvitaan kuitenkin kulutusjoustoja , jotta Suomen sähköstä jopa puolet voidaan tuottaa 2020-luvun lopussa sään mukaisesti , kuten Fingridin sähköntuotantorakennetta koskeva ennuste kuvaa .
Fingridin Heikkilä uskoo , että sähkömarkkina joustaa riittävästi ja tasapainotus luo myös liiketoimintaa .
” Harvaa tehdasta voi tuulisuuden mukaan ajaa alas kokonaan , mutta osia prosessista on todennäköisesti mahdollista mukauttaa sähkön saatavuuteen . Jos teollisessa prosessissa on esimerkiksi vedyn tai välituotteen varastointimahdollisuus , prosessin mukauttaminen onnistuu . Näin teollisuustoimija voi tukea sähkön riittävyyttä ja lisäksi laskea omaa sähkön keskihintaansa ”, Heikkilä sanoo .
Suurteollisuudessa akut eivät vielä ole merkittävässä roolissa , mutta vallankumous on tulossa . Akkutuotantoa on rakenteilla satoja megawatteja , ja kyselyitäkin on Fingridillä 5 000 megawatin edestä .
” Akut toimivat hyvin muutamien tuntien reserveinä . Kun radikaalisti alentuneet akkujen hinnat laskevat entisestään ja akkuja tulee enemmän , niiden merkitys vain kasvaa ”, Heikkilä sanoo .
Kapasiteettijärjestely pahan päivän varalle Fingridin mukaan Suomessa tulee varautua poikkeusilmiöihin . Myös hallitusohjelmaan on kirjattu tätä varten kapasiteettimekanismi .
”
Teollisuus voi edistää sähkön riittävyyttä omilla teknologiavalinnoillaan ja toimintatavoillaan .
Heikkilän mukaan kohdennettu kapasiteettijärjestely olisi hyvä vakuutus pahan päivän varalle . Siinä esimerkiksi valtio voi järjestää huutokaupan , jonka seurauksena rakennetaan puhtaisiin energialähteisiin kuten biokaasuun , vetyyn tai vetyjohdannaisiin pohjautuvaa kotimaista , nopeasti aktivoituvaa ja pitkäkestoisesti toimivaa sähköntuotantokykyä .
” Mekanismi ei saa syödä teollisuuden kilpailukykyä ja halvan sähkön tuomaa kilpailuetua . Sen maksurasite tulee kohdistaa harkiten niille , jotka hyötyvät mekanismista ”, Heikkilä sanoo .
Edullinen ja nopeasti aikaan saatava mekanismi on edellytys investointien rantautumiselle Suomeen , joten mekanismin valmistelu tulee aloittaa työ- ja elinkeinoministeriössä pikimmiten .
Kapasiteettijärjestelyt ovat EU : ssa tiukkaan säänneltyjä , mutta mahdollisia . ” Saksa on ottamassa käyttöön mielenkiintoisen kapasiteettijärjestelyn vetypohjaiselle tuotantokapasiteetille . Kyllä sen pitäisi onnistua myös Suomessa ”, Heikkilä toteaa .
20 enertec 2 / 2024