Mussalon voimalaitokseen kuuluva Mussalo1 -hiilivoimalaitos oli valmistunut vuonna 1966 . Kakkosyksikkö valmistui 1973 . Myöhemminkin varavoimalaitoksia on lakkautettu ja purettu useita .
Pääkaupunkiseudun länsipuolella Inkoossa oli suuri neljän erillisen laitoskattilan hiilivoimalaitos , joka sijaitsi lähellä Inkoon hiilisatamaa . Fortum tarjosi laitosta varavoimakäyttöön , mutta sellaiseen ei aikanaan nähty tarvetta .
Inkoon voimalaitos purettiin kuusi vuotta sitten . Ensimmäinen kattilayksikkö räjäytettiin alkukeväällä 2018 .
Edelleen PVO-Lämpövoiman Kristiinankaupungin voimalaitoksen viimeinen pystyssä ollut kattilarakennus kaadettiin 12.8.2021 räjäyttämällä . Kivihiili- ja öljyvoimalaitoksen purkutyöt oli aloitettu vuonna 2020 .
PVO : n tuolloin julkaistun tiedotteen mukaan kivihiiltä ja öljyä polttaneista lauhdevoimaloista luopuminen oli yhtiölle merkittävä askel kohti hiilidioksidineutraalia energiantuotantoa .
Kaasuputket kovilla Maakaasua tuotiin aiemmin Suomeen paljolti Venäjältä , mutta nyt kaasunhankintaa idästä rajoitetaan .
Venäläiskaasun käytön vähentäminen läntisessä Euroopassa johtuu itse sodan lisäksi myös siitä , että Itämeren pohjassa kulkenut ja kaasua Saksaan välittänyt North Stream -putkilinja räjäytettiin sodan alkuaikoina . Syylliseksi on epäilty Venäjää , ja joitakin havaintoja venäläisalusten liikkeistä räjäytysalueella tuona ajankohtana on tehty . Varmojen todisteiden puutteessa Ruotsi ja Tanska ovat kuitenkin lopettaneet tapauksen tutkinnan .
”
Maakaasua tuotiin aiemmin Suomeen paljolti Venäjältä .
KUVA : GASGRID FINLAND OY
Terminaalilaiva saatiin Suomeen 28.12.2022 . Kelluva LNG-terminaali otettiin kaupallisesti käyttöön tammikuussa 2023 .
12 enertec 2 / 2024