enertec 2/2022 | Page 41

jonka tulevaisuus on näyttänyt mollivoittoiselta . Kurkelalla on kuitenkin edellisen kunnanjohtajan Esko Ahosen tavoin vahva luottamus , että tuulivoimahanke pelastaa Lestijärven . ” Hanke vaikuttaa kunnassa hyvin paljon . Se turvaa Lestijärven itsenäisyyden ”, Kurkela toteaa .
Valtava hanke piristää Lestijärveä monin tavoin . Kunnan väkimäärä kasvaa , mikä näkyy uudenlaisena vipinänä katukuvassa . Rakennusvaiheessa hanke tuo alueelle 100 – 150 työntekijää , ja tuulipuiston käyttöönoton jälkeen huolto- ja kunnossapitotehtäviin tarvitaan arviolta 30 henkeä .
Lestijärvellä niin yksityiset kuin kunnan asunnot ovat jo kaikki käytössä , ja asuntoja on hankittu myös naapurikunnista . Lisäksi kunta rakennuttaa parhaillaan yhdentoista asunnon rivitalokokonaisuutta , johon majoitetaan hankkeeseen osallistuvia työntekijöitä .
Kysynnän kasvu on jo tuonut ja tuo jatkossakin uusia yrityksiä . ” Palveluyrittäjien tarve on nyt suuri . Tarvitsemme esimerkiksi siivouspalveluyrittäjiä , pesulapalveluita , kuljetuspalveluita , kuten takseja , ravintolayrittäjiä ja matkailupalveluiden tuottajia , jotka tarjoavat tekemistä iltaisin ja viikonloppuisin . Myös kesäkahvilamme odottaa yrittäjää ”, Kurkela kertoo .
Yritysten maksama yhteisövero on hyvä lisä kuntatalouteen . Paikallisten yrittäjien saamiseksi mukaan alihankintaketjuihin pääurakoitsija ja kunta ovat järjestäneet alihankintailtoja , ja lisäksi urakoitsijat ovat houkutelleet työvoimaa omissa tilaisuuksissaan .
KUVA : RONJA TUIKKA
Kiinteistöverotuloja yli 3 000 euroa per kuntalainen Vaikka tuulipuiston rakennuttaja on jo aloittanut vuokranmaksun maanomistajille ja yhteisöverotulojakin on kertynyt , kuntalaisten hyvinvoinnin sulosoinnut koittavat vasta tulevina vuosina .
” Olemme tehneet normaalin kolmen vuoden sijaan viiden vuoden taloussuunnitelman . Laskelmat osoittavat , että tuulipuistosta kertyvät kiinteistöverotulot kääntävät tappiollisen kuntataloutemme voitolliseksi tuulipuiston käyttöönoton jälkeen vuosina 2025 – 2026 ”, Kurkela toteaa .
Tuulivoimapuisto tuottaa 35 vuoden elinkaarensa aikana Lestijärvelle kiinteistöverotuloja arviolta 2,5 miljoonaa euroa eli jopa yli 3 000 euroa jokaista lestijärveläistä kohden vuodessa . Verotulot tuovat avun kunnan huonoon taloustilanteeseen , jota rasittaa muun muassa sisäilmaongelmista kärsineen koulurakennuksen tilalle rakennettu uusi koulu .
” Tulevaisuudessa voimme tuottaa lapsiperheille , vanhuksille ja muille ryhmille palveluita , joita ei ole joka paikassa ”, Kurkela sanoo .
Hiilinegatiivinen Lestijärvi ja energianviejämaa Suomi Lestijärvi ottaa tuulipuiston ansiosta jättimäisen vihreän harppauksen : siitä tulee kertaheitolla hiilinegatiivinen , ja muutos vaikuttaa koko maakuntaan .
Lestijärven kunnanjohtaja Anne Kurkela korostaa viestinnän merkitystä suuressa tuulipuistohankkeessa . On tärkeää , että osapuolet pidetään ajan tasalla suunnitelmista ja töiden etenemisestä .
Lestijärvellä ihmiset saavat voimaa luonnosta , kuten kunnan markkinointislogan kuuluu . Alueella ei ole suurta teollisuutta , koska kuntakeskus sijaitsee pohjavesialueella . Sen sijaan paikkakunta tunnetaan puhtaasta vedestä ja siellä toimii muun muassa Suomen suurin lähdeveden pullottaja FinnSpring . Veden lisäksi Lestijärvi saa jatkossa voimaa tuulesta .
Tuulipuisto tukee energiaomavaraisuutta ja kansallista energiantuotantoa , mitä Kurkela pitää erityisen tärkeänä juuri nyt . Samaan hengenvetoon hän kuitenkin haastaa maan teknologiateollisuutta .
” Tuulipuisto tuottaa paljon ylijäämäsähköä ja tarvitsemme sille varastointiratkaisuja . Jatkossa meillä on sekä vettä että tuulivoimaa , joista voitaisiin saada myös vihreää vetyä . Suomessa kannattaisi panostaa näiden teknologioiden kehittämiseen ja kasvaa energianviejäksi ”, Kurkela sanoo . n
2022 tuulivoimakatsaus enertec 15