enertec 2/2022 | Page 21

Järjestelmillä paljon kysyntää Nyt kun energiatehokkuuteen pyrittäessä investoidaan lämpöpumppuihin paljon enemmän kuin ennen , pumppuja ei pystytä toimittamaan niin paljon kuin kysyntä edellyttäisi .
” Tämä aiheuttaa valtavan kysyntäpiikin kaiken kokoisissa lämpöpumpuissa . Paikoitellen lämpöpumpuilla on jo puolen vuoden toimitusaikoja , ja lämpökaivojen porauskapasiteetistakin alkaa olla pulaa . Myös urakoitsijat ovat täystyöllistettyjä ”, sanoo Sandberg .
Toimitusketjuongelmia toki on ollut jo aikaisemminkin muun muassa koronapandemian takia , ja nyt myös laitteistojen kysyntä on moninkertaistunut . Samaan aikaan materiaalien ja komponenttien hinnat nousevat .
” Investointi kuitenkin maksaa itsensä nopeasti takaisin . Se myös nostaa rakennusten arvoa ”, Sandberg vakuuttaa .
Energiajärjestelmien hankkimiseen voi lisäksi saada investointitukea .
” Maalämpö on päästötöntä energiaa , joka toimii hyvällä hyötysuhteella . Pumppujen tarvitsema sähkökin voidaan tuottaa fossiilivapaasti ”, tähdentää Sandberg . n
ILMOITUS

ÄÄNINUOHOUS MAHDOLLISTAA SIIRTYMÄN TURPEESTA BIOPOLTTOAINEESEEN

TEKSTI : JARI PELTORANTA
Turpeen polton vähentyessä Suomen turvevoimaloissa siirrytään usein puupohjaisten polttoaineiden käyttöön . Niiden ongelmana on kattiloiden likaantuminen ja sen tuoma puhdistustarve . Likaantumisongelma voidaan ehkäistä , kun voimalaan asennetaan kustannustehokkaat ääninuohouslaitteet .
YKSI ÄÄNINUOHOUSTA hyödyntävä voimala on Ylivieskassa sijaitseva Oy Perhonjoki Ab : n Vieskan Voiman CHP-voimalaitos , joka on alun perin suunniteltu turvevoimalaitokseksi .
” Olemme siirtymässä laitoksessa puupohjaisiin polttoaineisiin ja turpeen osuus laitoksen polttoaineesta on pudotettu lähes 80 prosentista alle 30 prosentin . Suunnitelmissa on pudottaa turpeen osuus vuoteen 2025 mennessä jopa nollaan tai vähintäänkin kymmeneen prosenttiin ”, voimalaitospäällikkö Tommi Salo kertoo .
Nopea takaisinmaksuaika ” Pari vuotta sitten laitoimme Nirafonin paineilmakäyttöisiä ääninuohoimia voimalan ilman ja syöttöveden esilämmittimiin . Viime kesänä lisäsimme kattilan tulistimille Nirafonin nestekaasutoimiset ääninuohoimet . Prosessilämpötilojen ja muiden
prosessi arvojen perusteella voi todentaa , että laitteilla on selkeä vaikutus kattilan toimintaan . Ilman puhdistimia meillä olisi varmasti ongelmia laitteiden likaantumisen ja tukkiintumisen vuoksi ”, Salo kertoo .
Ääninuohoimien asennukseen menee 1 – 2 työpäivää . Kiinteästi asennettava laitteisto ei juuri tarvitse huoltoa , eikä laitoksilla tarvita ylimääräisiä seisokkeja puhdistusta varten .
” Olemme arvioineet nuohouslaitteiden takaisinmaksuajaksi 2 – 3 lämmityskautta ” Salo toteaa .
Ensimmäiset Nirafonin ääninuohouslaitteet suunniteltiin 1980-luvulla ja niitä on jatkuvasti kehitetty paremmaksi . Laitteet valmistetaan Suomessa ja niitä on asennettu satoihin voimalaitoskattiloihin sekä lämpökeskuksiin ympäri maailmaa . n
Lisätietoja : nirafon . com
2 / 2022 enertec 21