enertec 2/2022 | Page 19

MAALÄMPÖPUMPUT HYÖDYNTÄVÄT energianlähteenä maaperää , johon lämpöenergiaa varautuu koko ajan . Maasta saatavaa lämpöä käytetään sitten esimerkiksi kiinteistön lämmittämiseen ja tarvittaessa myös jäähdyttämiseen .
Tyypillisesti maalämpö on vaihtoehto kaukolämmölle niin pienissä kuin suuremmissakin kiinteistöissä . Toisaalta maalämpö toimii hyvin myös taajamien ulkopuolisilla alueilla , joille ei ole rakennettu kaukolämpöverkkoja .
” Aiemmin maalämpöjärjestelmiä asennettiin pää asiassa omakotitaloihin , mutta varsinkin muutaman viime vuoden aikana maalämpö on tullut yhä laajemmin vaihtoehdoksi myös teollisuuden lämmönlähteenä . Sitä käytetään muun muassa monien isojen kerrostaloyhtiöiden energiaratkaisuna ”, toteaa Suomen Lämpöpumppuyhdistys SULPU ry : n hallituksen puheenjohtaja Mikko Sandberg .
Hän muistuttaa , että maalämpö soveltuu lämmityksen lisäksi myös jäähdytykseen . Se voi siis korvata myös kaupunkien kaukojäähdytysverkkoja .
” Moniin uudisrakennuksiin asennetaan jo alun perin maalämpöjärjestelmä . Niihin ei siis missään vaiheessa edes suunnitella liitäntää kaukolämpöverkkoon .”
Energiatehokkaita ratkaisuja Kansainvälisesti Suomi on edelläkävijämaita maalämmön käyttäjänä .
” Pohjoisen sijainnin takia täällä tarvitaan paljon lämmitystä . Näin ollen on luontevaa , että tänne on ensimmäisten joukossa haettu hyviä , toimivia ja energiatehokkaita lämmitysratkaisuja ”, muistuttaa Sandberg .
” Euroopassa itse asiassa vain Ruotsi on maalämmön käytössä Suomea edellä – myös teollisuuden energiasovelluksissa – kun taas Keski- ja Etelä-Eurooppa ovat noin 15 vuotta meistä jäljessä . Monissa maissa on jumiuduttu käyttämään maakaasua .”
Nyt useilla Euroopan alueilla pyritään lisäämään energiatehokkuutta , joten maalämpöjärjestelmiä asennetaan ulkomaillakin aiempaa enemmän .
” Eteläisessä Euroopassa saisi helposti ainakin 30 prosenttia energiansäästöä pelkästään sillä , että kiinteistöihin asennettaisiin paremmat lämmöneristeet ”, Sandberg arvioi .

Kansainvälisesti
Suomi on edelläkävijämaita maalämmön käyttäjänä .
Logistiikkakeskuksille paljon syviä lämpökaivoja Suomeen on asennettu teollisuuden maalämpöjärjestelmiä jo useiden vuosien ajan .
Esimerkiksi Bastukärrin teollisuusalueelle Sipooseen rakennettiin vuosina 2011 – 2014 maalämpöä ja bioenergiaa hyödyntävä laitos , joka tuohon aikaan oli Suomen suurin maalämpölaitos .
Maalämpöjärjestelmä tarvittiin toimittamaan lämpö- ja kylmä energiaa ruokakauppaketjun logistiikkakeskukselle , joka oli suunniteltu käyttämään lämmitysenergiana pääasiassa maalämpöä . Fortumin rakentamaa laitosta varten porattiin peräti 160 lämpökaivoa .
2 / 2022 enertec 19