enertec 2/2018 | Page 56

UUTIS  VIRTAA Palstalla yhteistyökumppanimme kertovat toiminnastaan. ENERGIATEHOKKUUS ON HYVÄ INVESTOINTIKOHDE – RAHOITUSTA SAA, KUN SITÄ LÖYTÄÄ Energiavirasto ja Motiva Oy tiedottavat: Energiatehokkuuden myötä energiakustannukset pienenevät ja se on järkevää niin yrityksissä, kunnissa kuin kotitalouksissa. Varsinaisen energiatehokkuuden parantumisen myötä saadaan usein myös monia muita hyötyjä, joilla on välillisesti suuri vaikutus mm. päästöjen vähenemiseen, teollisuuden sekä energiantuotannon tehokkuuteen sekä työllisyyteen ja julkiseen talouteen. KANSAINVÄLISESTI energia­tehokkuus­investoinneista ja sen hyödyistä, jotta investointeja tehtäessä osataan vuonna 2016 lähes 60 % kohdistui kiinteistöihin (yli 130 mrd kiinnittää huomiota kokonaistaloudellisiin tarkasteluihin. Tietoa dollaria), liikenteeseen noin 25 prosenttia (61 mrd dollaria) pitää olla saatavissa oikeaan aikaan. sekä teollisuuteen noin 15 % (37 mrd dollaria) (IEA 2017). Aihealueena energiatehokkuus ja rahoitus/vihreä YK:n ja EU:n perustaman Rahoitusinstituuttien ryhmän (EEFIG) rahoitus kehittyy huimaa vauhtia ja on välttämätöntä pysyä mukaan 85 % nykyisistä energiatehokkuusinvestoinneista ajan tasalla siitä, mitä alalla tapahtuu, niin kansainvälisesti toteutetaan nykyisillä rahoitusinstrumenteilla ja omalla kuin kansallisesti. Kaikki kansainväliset rahoitusmekanismit rahoituksella eikä erillisillä energiatehokkuuteen kohdistetuilla eivät sovellu parhaimmalla mahdollisella tavalla Suomeen. tuotteilla tai ohjelmilla. Esimerkiksi Elena-rahoitusta ei ole Suomessa lainkaan Suomessa vapaaehtoisiin energiatehokkuussopimuksiin hyödynnetty, koska se soveltuu kokoluokaltaan erittäin isoihin liittyneissä yrityksissä ja kunnissa investointiin energian hankkeisiin, joissa investoinnin suuruus on vähintään 30 milj. tehokkaampaan käyttöön vuosina 2008–2016 kaikkiaan euroa. Lisäksi vaadittavan hallinnointityön määrä on suuri. yli 1,3 miljardia euroa. Investoinnit tuottivat tulosta: vuoden 2016 lopussa vuotuinen energiansäästö oli Energiarahoituksen tietohubi kokoaisi yhteensä 15,9 terawattituntia. Energian tehokas käyttö rahoitustietoa sekä käytännön kokemuksia säästää yli puoli miljardia euroa vuosittain. Valtio vauhditti Investoinnin tekijöille on tärkeää tarjota tietoa oikeaan säästön syntymistä myöntämällä liittyneiden toimijoiden aikaan ja samalla heidän on tärkeää saada tietoa myös energiatehokkuusinvestointeihin ja energiakatselmuksiin tukea energiatehokkuus ja rahoitus -teeman kehittymisestä, jotta yhteensä 105 miljoonaa euroa. mm. kansainväliset rahoitusinstrumentit soveltuisivat Suomessa käytettäviksi. Nyt osa rahoitusinstrumenteista saattaa jäädä Rahoitusta saa, jos ja kun sitä löytää niiden vaatiman investoinnin suuruuden tai vaadittavan Energiatehokkuusinvestoinnit olisivat kustannustehokkaita hallintotyön vuoksi hyödyntämättä. ja tarkoituksenmukaisia toteuttaa, mutta niitä jää Yhteistyömahdollisuuksia ja tiedonvaihtoa eri toimijoiden tekemättä eri syistä. Yksi syy voi olla tietämättömyys (rahoittajat, yritykset, kunnat, viranomaiset) välillä tulee rahoitusmahdollisuuksista ja niiden käytettävyydestä. Tieto jatkaa ja tiivistää yhteisen ymmärryksen lisäämiseksi. rahoitusvaihtoehdoista on hajallaan ja rahoitusinstrumenttien Tietoa tarvitaan sekä energiatehokkuudesta yleensä ja sen ja -mahdollisuuksien vertailu on vaikeaa. moninaisista hyödyistä, että energiatehokkuuteen liittyvistä Motiva kokosi tietoa energiatehokkuuden rahoituksen rahoitusmahdollisuuksista. Yksi ratkaisu tähän voisi olla tilanteesta Suomessa ja tavoitteena oli tunnistaa Energiarahoituksen tietohubi, joka kokoaisi kasvavan ja rahoitusinstrumentteja, joita voidaan Suomessa hyödyntää eri puolilla hajallaan olevan, energiatehokkuus ja rahoitus energiatehokkuuden parantamiseen sekä vastaavasti tunnistaa -teemaan liittyvän tiedon. niitä rahoitusinstrumentteja, jotka ovat haasteellisia tai eivät sovellu Suomessa käytettäviksi. Selvityksessä havaittiin, että rahoituksen saanti ei Energiatehokkuuden rahoitus -selvitys on tuotettu Energiaviraston toimeksiannosta. Eri aineistojen läpikäynnin lisäksi siihen haastateltiin 24 henkilöä, jotka yleisesti ole ongelma, hyviin hankkeisiin saa rahoitusta, edustivat pankkeja ja rahoituslaitoksia, viranomaisia ja vaikka nykyään katsotaan aiempaa tarkemmin rahoituksen tutkimuslaitoksia, yrityksiä ja palveluntarjoajia, kuntia ja myöntämisen edellytyksiä. Tietoa rahoitusmahdollisuuksista järjestöjä. n on, mutta se on hajallaan eri toimijoilla. Käytännön tietoa toteutetuista investointihankkeista on myös vaikea löytää, Selvitys on julkaistu Motivan verkkosivuilla. joten osa investoinneista voi jäädä toteutumatta oikean tiedon puuttuessa. Olennaista on tarjota tietoa energiatehokkuudesta 56 enertec   2 /  2018 Lisätietoja: www.energiavirasto.fi, www.motiva.fi