enertec 2/2018 | Page 4

TOIMITUKSELTA 2/2018 MUSTASTA PEKASTA EROON Työ- ja elinkeinoministeriön tilaaman tuoreen selvityksen mukaan kivihiilen käytön kieltäminen energiantuotannossa vuonna 2030 aiheuttaisi energiayhtiöille vain vähäisiä vaikutuksia. Tähän liittyy kuitenkin eräs tietty reunaehto: biomassaa kivihiilen korvaamiseksi pitää saada myös pääkaupunkiseudulle kohtuulliseen hintaan. JULKAISIJA PubliCo Oy Pälkäneentie 19 A 00510 Helsinki puh. 020 162 2200 [email protected] www.publico.com Sen sijaan, jos kivihiilikielto astuukin voimaan jo vuonna 2025, se puraisee ikävästi toimijoita erityisesti Helsingissä, Vaasassa, Espoossa ja Vantaalla. Lisäksi kivihiiltä pitäisi korvata biomassan ohella paljolti myös kaasulla. Selvitys tehtiin, koska ministeriössä oli mietitty, olisiko hiilestä mahdollista päästä eroon PÄÄTOIMITTAJA Petri Charpentier nopeutetussa aikataulussa. Hallitus tahtoo, että kivihiilen käyttö energiantuotannossa kielletään lailla vuonna 2029. Samalla kuitenkin valmistellaan 90 miljoonan euron kannustepaketti niille kaupunkien kaukolämpöyhtiöille, jotka sitoutuvat luopumaan kivihiilen käytöstä jo vuonna 2025. Selvityksen toteuttanut Pöyry Management Consulting Oy arvioi kivihiilen kiellon vaikutuksia TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ Paul Charpentier erityisesti kaukolämpöverkoissa ja teollisuuskohteissa, joissa sitä on käytetty viime vuosina merkittäviä määriä. Isompia käyttökohteita on kahdeksalla paikkakunnalla, ja ne kattavat ILMOITUSMYYNTI 90 prosenttia energiantuotannossa käytetystä kivihiilestä. Robert Jaakkola [email protected] Kivihiilen energiakäytön kieltämisellä vuonna 2030 olisi kustannusvaikutuksia lähinnä Vaasassa ja Helsingissä, jossa se edellyttäisi korvausinvestointien aikaistamista. Muut kivihiiltä pääpolttoaineena käyttävät energiantuotantolaitokset arvioidaan korvattavan ennen vuotta 2030. Kivihiilen energiakäytön kieltäminen vuonna 2025 aiheuttaisi merkittäviä vaikutuksia Jaakko Lätti [email protected] kaukolämmön tuotannossa erityisesti Vaasassa ja Helsingissä. Kielto vuonna 2025 aiheuttaisi Vaasassa ja Helsingissä. Kiellon yhteenlaskettu kokonaisvaikutus voisi selvityksessä käytettyjen TOIMITUKSEN KOORDINAATTORI oletusten perusteella nousta 200 miljoonaan euroon vuosina 2024–2033. Vappu Virtanen lisäkustannuksia myös Espoossa, Vantaalla ja Turun seudulla, mutta huomattavasti vähemmän kuin Pöyry arvioi, että kivihiilen hintakilpailukyky toki heikkenee tulevaisuudessa, mutta sen kieltämisestä aiheutuisi kuitenkin kustannuksia energiayhtiöille. Nämä kustannukset liittyvät ennenaikaisiin korvausinvestointeihin, mahdollisesti korkeampiin tuotantokustannuksiin, nykyisten laitteistojen ennenaikaiseen käytöstä poistoon ja lisäinvestoinneista olemassa oleviin laitoksiin. GRAPHIC DESIGN Riitta Yli-Öyrä Tulevaisuuden suunta on silti selvä ja energiayhtiöt tekevät investointejaan täyttä häkää. Esimerkiksi Helen otti alkuvuodesta käyttöön Salmisaaressa sijaitsevan valtakunnan suurimman TOIMITTAJAT pellettikattilan tuottamaan uusiutuvaa kaukolämpöä. Tuotantolaitoksen polttoaineteho on lähes Sami J. Anteroinen Merja Kihl Ari Mononen 100 megawattia. Helenillä on myös tuore investointipäätös suuresta Mustikkamaan luolalämpövarastosta, joka valmistuu käyttöön vuonna 2021. Varaston lataus- ja purkausteho on 120 megawattia, mikä riittää neljäksi vuorokaudeksi. Luolalämpövarastolla pystytään vähentämään kivihiilen käyttöä yli 60 gigawattituntia vuodessa, ja lämpökeskusten öljyn käyttöä kolmanneksella. Toistaiseksi Helsingin kaukolämmöstä yli puolet on tuotettu kivihiilellä. Helen tahtoo kuitenkin puolittaa hiilen osuuden vuoteen 2025 mennessä. Tämä tarkoittaa mm. sitä, että Hanasaaren TILAAJAPALVELU puh. 03 4246 5309 [email protected] voimalaitos suljetaan vuonna 2024 ja Helenin väki etsii uusia sijoituspaikkoja biomassaa polttaville lämpölaitoksille. Mahdollisia sijoitusvaihtoehtoja ovat Tattarisuon, Patolan ja Vuosaaren alueet. Vihreä energia on sikäli tilasyö