enertec 2/2016 | Page 58

UUTIS VIRTAA Palstalla yhteistyökumppanimme kertovat toiminnastaan. ETÄDIAGNOSTIIKKA AUTTAA HUOLTOA JA KUNNOSSAPITOA TEKSTI: MERJA KIHL JA ARI MONONEN KUVAT: ASKALON AB Askalon AB on vuonna 1973 perustettu ruotsalaisyritys, joka on erikoistunut venttiili- ja teollisuushuoltoihin. Suomessa Askalon on toiminut erillisenä yrityksenä vuodesta 2010, mutta on jo sitä ennenkin ollut tiiviisti mukana Suomen teollisuuden venttiilimarkkinoilla. ASKALONIN TOIMIALAAN kuuluvat esimerkiksi Emerson- ”Säätöventtiilit on kuitenkin pidettävä kunnossa, jotta yksi Fisher -säätöventtiilien elinkaaripalvelut: asennukset, käyttöön- prosessien tärkeimmistä osista palvelee luotettavasti ja pitkään”, otot, alkuperäisvaraosien toimitukset, huolto ja diagnostiikka. Wallin tähdentää. ”Asiakaskuntaamme on koko Suomen prosessiteollisuus – Askalon on juuri tuonut markkinoille myös uuden tuoteper- voima- ja teollisuuslaitokset”, luonnehtii Askalon AB:n maajoh- heen palveluineen. Se liittyy turbiinien mittaus- ja suojausjärjes- taja Risto Wallin. telmiin. Hän muistuttaa, että venttiilien luotettava toiminta edellyttää venttiiliyhdistelmien jatkuvaa kunnonseurantaa. ”Nykyisin voidaan diagnostiikan perusteella päätellä, ”Esimerkiksi Ruotsissa seuraamme etädiagnostiikalla turbiinien mittausarvojen kehittymistä ja raportoimme asiakkaille kuukausittain. Sama palvelu on nyt saatavissa myös Suomessa.” onko venttiiliyhdistelmä huollettava heti vai vasta seuraavassa seisokissa. Kaikkia venttiiliyhdistelmiä ei tarvitse avata tutkimusta varten, joten resurssit pystytään kohdistamaan oikein.” ”Diagnostiikan avulla nähdään, onko venttiiliyhdistelmä vielä uuden veroinen. Tarvittaessa teemme asiakkaalle huoltosuosituksen”, Wallin toteaa. Pitkäjänteisyyttä ja nopeaa toimintaa Suomessa Askalon AB:n pääkonttori on Vantaalla ja sivutoimipiste Pirkkalassa. Varsinkin kesä teollisuuden huoltoseisokkeineen on Askalonille kiireistä aikaa. ”Operoimme koko Suomen alueella huoltoautoilla, jotka toimivat myös pienoiskonepajoina”, Wallin mainitsee. Suojausta ja mittausta ”Valtuutettuna Fisherin edustajana pystymme toimitta- Uuden tekniikan avulla venttiiliyhdistelmien kuntoa voidaan maan alkuperäisiä varaosia jopa usean vuosikymmenen ikäi- seurata myös etävalvonnalla. siin venttiiliyhdistelmiin. Kartoitamme myös Suomeen asennet- ”Huoltoprosessit ovat kehittyneet. Hyödynnämme nykyisin tujen venttiiliyhdistelmien varaosatarpeita koko ajan, jotta pys- prosessiteollisuuden HART-teknologiaa ja internet-verkkoa sekä tymme reagoimaan asiakkaan varaosatarpeisiin mahdollisim- kunnonseurantatyökalua, kuten ValveLink DTM -sovellusta”, man n­opeasti.” selittää Wallin. Hänen mukaansa Askalonin kunnonseurantatyökalut ovat yhteensopivia yleisimpien Suomessa käytettyjen teollisuuden prosessiautomaatiojärjestelmien kanssa. Wallin lupaa osille nopeita toimitusaikoja. Keskeiset osat saadaan varastosta saman tien. Unkarin tai Ranskan tehtailta varaosia tilattaessa toimitukseen kuluu aikaa joko pari päivää tai muutama viikko, osasta riippuen. Suomessa Askalon AB:n huoltopalvelujen kysyntä on ”Monissa teollisuuden prosesseissa säätövent- jatkuvassa kasvussa, mikä tarkoittaa täystyöllisyyttä vakitui- tiilit ovat kriittisiä osia. Kun ne valitaan ja mitoitetaan sille ammattilaisille. Kiireellisissä tilanteissa lisäväkeä saa- oikein, ne kestävät käytössä vuosikymmeniä.” daan nopeasti paikalle Ruotsin ja Tanskan toimipisteistä. ”Olemme myös kouluttaneet alihankkijoiden asennushenkilöstöä avuksi erikoistilanteisiin”, kertoo Wallin. ”Omalle huoltohenkilöstöllemme ja alihankkijoiden asentajille järjestetään vuosittainen täydennyskoulutus ja sertifiointi. Tällä takaamme korkealuokkaisen ja laadukkaan huoltopalvelun ­Fisher-venttiiliyhdistelmille.” n Lisätietoja: www.askalon.fi 56 enertec  2/ 2016