enertec 2/2015 | Page 6

SISÄLLYSLUETTELO 02 Esipuhe 06 Biokärkeä ei saa päästää tylsymään Suomen on mahdollista nostaa uusiutuvan energian osuutta kaikesta käytetystä energiasta – ja näin tulisi menetellä jo ihan energiaomavaraisuuteen liittyvistä syistä, ei pelkästään ilmastonmuutoksen takia. Tällä hetkellä Suomi tuo yli kaksi kolmasosaa käyttämästään energiasta ulkomailta, muistuttaa Bioenergia ry:n puheenjohtaja, Kuopion Energian toimitusjohtaja Esa Lindholm. 14 Vantaan Energiassa varaudutaan savukaasupäästöjen vähentämiseen Euroopan Unionin teollisuuspäästödirektiivi (IED) tiukentaa voimalaitosten ja lämpökeskusten päästöraja-arvoja jo 06 nyt – ja tulevaisuudessa vielä enemmän. Entistä tiukempia säädöksiä tuli voimaan uusille laitoksille vuoden 2013 20 Monipolttoainekattila on strateginen valinta 26 Raumasterilta myös pneumaattiset siirtojärjestelmät 28 VTT:n Bioruukki-keskus valmistui Kivenlahteen alusta ja vuodesta 2016 alkaen niitä tulee myös olemassa oleville laitoksille. Laitosten savukaasujen haitallisia päästöjä joudutaan vähentämään joko parantamalla kaasunpuhdistusta tai vaihtamalla polttoaineita puhtaammin palaviksi. 14 4 enertec 2/ 2015