Bioruukissa keskitytään niihin vahvuusalueisiin, joita suomalainen teknologiateollisuus voi hyödyntää tuotekehitystoiminnassaan.”
Tällaisia alueita ovat esimerkiksi bioenergia, biokemikaalit, biomassan fraktiointi ja kierrätys.
KUVA: ARI MONONEN
”Suomessa on nyt vahvaa tutkimusinfrastruktuuria.
”
Synteettisiä
komponentteja
voitaisiin valmistaa
Suomessakin.
Tilaa tutkimukselle
VTT:ssä etsittiin pitkään uudeksi pilottikeskukseksi soveltuvaa
rakennusta. Pilotointi oli joka tapauksessa siirrettävä pois
Otaniemestä, koska näin suuren mittakaavan koetoimintaa ei
voinut jatkaa viereiselle tontille nousevan metroaseman vuoksi.
Kivenlahdesta löytyi Bioruukille oikea paikka: entinen painotalo, joka pystyttiin muuttamaan tutkimus- ja pilotointikäyttöön.
”Rakennuksessa on riittävän korkeita halleja. Lisäksi
tilaa riittää myös toiminnan laajentamiselle myöhemmin”,
Härkönen kehuu Bioruukin tiloja.
”Muutostyöt rakennuksessa aloitettiin vuoden 2014 alussa.
Nyt osa Bioruukin prosessilaitteista on jo asennettu ja saa-
VTT:n Mika Härkösen mukaan Bioruukissa keskitytään paljolti niihin
suomalaisiin vahvuusalueisiin, joita teknologiateollisuus voi hyödyntää
tuotekehitystoiminnassaan.
daan kohta otettua käyttöön.”
”Lähivuosina asennuksia jatketaan siten, että vuonna
Hiltusen mukaan VTT on vastannut laiteasenn \