enertec 1/2018 | Page 34

Kiertopetikattila on SFW:n omaa valmistetta ja sen teknologia on jo osoittautunut toimivaksi. Polttoaine palaa hiekan, tuhkan ja lisäaineiden muodostamassa pedissä. Se pidetään liikkeessä kattilan alaosaan syötettävän ilmavirran avulla. Kattilassa palaa biopolttoaineita ”Uuden voimalaitoksen kiertopetikattilan kaukolämpötehoksi tulee 190 megawattia (MW). Kattilan pääpolttoaineena on sertifioitu biomassa”, toimitusjohtaja Jaakko Riiali Sumitomo SHI FW -yhtiöstä mainitsee. Tarpeen mukaan kattilassa pystytään käyttämään monenlaisia kiinteitä polttoaineita. ”Polttoaineeksi soveltuvat biomassa, metsätähteet, metsäteollisuuden jätepuu sekä varapolttoaineiksi turve ja hiili”, Riiali kertoo. ” Voimalaitoksella varaudutaan polttamaan myös liete. Kattilaan saadaan haketta Lahden lähiseudulta. Toimivaa tekniikkaa Ympäristöluvan perusteella osatehopolttoaineina on Kiertopetikattila (Circulating Fluidised Bed) on SFW:n omaa mahdollista käyttää myös kasviperäisiä polttoaineita kuten valmistetta ja sen teknologia on jo osoittautunut toimivaksi. elintarviketuotannossa syntyviä viljapohjaisia sivutuotteita sekä Vastaavan tyyppisiä monipolttobiomassakattiloita on toimin- agrobiomassoja. nassa useissa laitoksissa eri puolilla maailmaa. Voimalaitoksella varaudutaan polttamaan myös liete, Tässä kattilatyypissä polttoaine palaa hiekan, tuhkan ja joka syntyy lämmön talteenottojärjestelmän savukaasupesurin lisäaineiden muodostamassa pedissä. Se pidetään liikkeessä lauhdeveden käsittelyssä. Savukaasujen lämmön talteenotossa kattilan alaosaan syötettävän ilmavirran avulla. savukaasupesuri vähentää tehokkaasti rikkidioksidin, hiukkasten, raskasmetallien ja suolahapon päästöjä. Käynnistyspolttoaineena käytetään maakaasua tai varalla kevyttä polttoöljyä. 34 enertec   1 /  2018 Kattilan polttotekniikka mahdollistaa erilaisten polttoaineiden käytön hyvällä hyötysuhteella. Kiertopetikattiloissa tulipesän lämpötila on tyypillisesti välillä +750 °C ... +950 °C.