enertec 1/2018 | Page 44

syötetään kattilaan pieninä palasina, jotka ovat pölyävää ja helposti sulavaa materiaalia.
Asfalteeni puretaan ruuvipurkaimella ja siirretään ruuvikuljettimilla prosessiin. Järjestelmä on suunniteltu siten, että polttoainetta syötetään tulipesään osaksi ilmapuhallusta käyttämällä.
Päästöjä rajoitetaan Kilpilahti on Pohjoismaiden suurin kemianteollisuuden keskittymä. Kilpilahden voimalaitos palvelee alueella toimivia suuria kemian alan yrityksiä.
Meneillään oleva uusien voimalaitosyksiköiden rakentaminen on rakennuttajan mukaan koko alueen kannalta merkittävä kysymys. Uusilla energiantuotantoyksiköillä varmistetaan, että energiaa voidaan luotettavasti toimittaa alueen teollisuudelle pitkälle tulevaisuuteen.
” Tavoitteemme on rakentaa luotettava ja tehokas laitos turvallisesti, aikataulussa ja budjetissa. Työmaalla on töissä enimmillään yli 1 000 henkilöä ja laitoksen voidaan odottaa valmistuvan vuoden 2018 aikana”, Kilpilahden Voimalaitos Oy: n toimitusjohtaja Kari Kolsi totesi Kilpilahden teollisuusalueen tiedotuslehdessä.
” Rakentamisen tahti ja henkilömäärä alueella ovat tiivistymässä. Yhteistyön merkitys tavoitteiden saavuttamisessa kasvaa”, Kolsi arvioi.
Pöyry Oy: n laatiman voimalaitoksen ympäristövaikutusten arvioinnin eli YVA-selvityksen mukaan voimalaitoksen merkittävimmät päästöt ilmaan ovat savukaasujen rikkidioksidi, typen oksidit ja hiukkaset.
Laitoksen käyttöönoton arvioidaan lisäävän Kilpilahden vuosittaisia pienhiukkaspäästöjä ainakin parillakymmenellä prosentilla. Uusi voimalaitos on kuitenkin pyritty suunnittelemaan ympäristöystävälliseksi ja se täyttää muun muassa Euroopan komission teollisuuspäästödirektiivin( IED = Industrial Emissions Directive) vaatimukset.
Laitoksen kaikkiin kolmeen voimalaitosyksikköön
Laitoksen kaikkiin kolmeen voimalaitosyksikköön sijoitetaan päästöanalysaattorit, jotka asennetaan savupiippuihin.
44 enertec 1 / 2018