enertec 1/2018 | Page 32

RAKENNUSTYÖT ALKUVAIHEESSA KYMIJÄRVI III: N TYÖMAALLA

TEKSTI: MERJA KIHL JA ARI MONONEN KUVAT: SUMITOMO SHI FW ENERGIA OY
Uuden Kymijärvi III-voimalaitoksen työmaalla Lahdessa on siirrytty louhintaja perustustöiden jälkeen varsinaiseen rakentamisvaiheeseen. Lahti Energia rakentaa alueelle ensi sijassa biopolttoaineilla toimivan lämpölaitoksen, jolla lähitulevaisuudessa korvataan saman laitosalueen vanhin voimalaitos Kymijärvi I. Aikataulun mukaan Kymijärvi III-laitos saadaan käyttöön vuonna 2020.
KYMIJÄRVI III-projektin esisuunnittelu valmistui keväällä 2016. Koko laitosinvestoinnin arvo on noin 165 miljoonaa euroa.
Työmaalla rakennetaan ensimmäiseksi kattilalaitos, polttoaineen käsittelylaitos sekä lämmöntalteenoton edellyttämiä rakenteita. Laitoksen päälaitteiden toimitukset ovat alkamassa.
Lahti Energian hallitus on tilannut Kymijärvi III: n sähköntuotantoa varten höyrykattilalaitoksen Sumitomo SHI FW: ltä. Kattilahankinnan arvo on noin 60 miljoonaa euroa. Päätös tehtiin keväällä 2017.
Kattila on monipolttoainekattila, jolla voidaan polttaa biopolttoainetta. Suurimmaksi osaksi polttoaineena käytetään energiapuuta.
Alueella jo toimiva Kymijärvi II-voimalaitos tuottaa sekä sähköä että kaukolämpöä. Kun Kymijärvi III valmistuu, se ja Kymijärvi II-laitos vastaavat yhdessä Lahti Energian jakelualueen kaukolämmöntuotannosta.
Kymijärvi III: n rakennusprojektin työllistävä vaikutus on noin 1 000 henkilötyövuotta. Kun laitos on toiminnassa, se työllistää suoraan tai välillisesti noin 100 henkilöä. Laitoksen kotimaisuusaste on noin 40 prosenttia.
Voimalaitoksen koekäyttö ja testaukset alkavat kesällä 2019.

Osatehopolttoaineina on mahdollista käyttää myös kasviperäisiä polttoaineita.
32 enertec 1 / 2018