enertec 1/2017 | Page 12

Tampereen , Oulun , Kuopion ja Jyväskylän lisäksi myös pääkaupunkiseudulla hake ja pelletti ovat nostamassa osuuttaan . Kuvassa näkyvä Hervannan hakelämpölaitos Tampereella vihittiin käyttöön syksyllä 2015 .
Pulmia ja päänvaivaa aiheuttaa myös Euroopan unionin järjenjuoksu – tai sen puute . Suomi on joutunut ilmastopolitiikassa perin juurin kummalliseen asemaan metsien käytön vuoksi : EU-komission esittämät hiilinieluja koskevat laskentatavat tekisivät metsistä Suomelle rasitteen ja laskennallisen päästön . Tämä muutos toisi tullessaan lisäkustannuksia ja vaikeuttaisi tuntuvasti ilmastotavoitteiden täyttämistä .
Rautalangasta vääntäen Hiilinieluja ovat metsät , suot ja meret , jotka sitovat itseensä hiilidioksidia ja näin hillitsevät ilmastonmuutosta . Jo yksistään metsäalueiden on arvioitu sitovan neljänneksen planeetan kasvihuonekaasupäästöistä . Suomessa metsät sitovat enemmän hiilidioksidia ilmakehästä kuin vapauttavat sitä – ja maamme metsät ovat itse asiassa Euroopan suurimpia hiilinieluja – joten asian pitäisi olla selvä Brysseliä myöten . EU kuitenkin esittää maiden väliseen maankäytön päästöjä koskevaan taakanjakoon laskentamallia , joka on Suomelle epäedullinen .
Tämä malli perustuu vertailutasoon , jota maa ei saa alittaa . Jos hiilinielu on pienempi kuin vertailuvuonna , maa saa

Jäsenkunta ei suinkaan ole yhdestä puusta .

rasitteita nielun pienenemisestä . Ongelmana tässä kuviossa on ehdotettu vertailuvuosi ( 2009 ), jolloin Suomen hakkuut olivat paljon alhaisemmat kuin biotaloustavoitteiden raaka-ainetarve edellyttää . Nykysuunnitelmien valossa tuota tasoa on lähes mahdoton toteuttaa .
” Näiden tavoitteiden ja laskentamallien pitäisi pohjautua reaalimaailmaan , eikä poliittisiin päätöksiin ”, Laitinen harmittelee . Hänen mukaansa ei käy järkeen , että puunkäytöstä rangaistaan , kun kerran nimenomaan ilmastosyyt puoltavat sen käyttämistä .
12 enertec 1 / 2017