AKKURATKAISUJA HUIPPUVUORILTA ETELÄMANTEREELLE
UUTIS VIRTAA
Palstalla yhteistyökumppanimme kertovat toiminnastaan.
AKKURATKAISUJA HUIPPUVUORILTA ETELÄMANTEREELLE
“ KUN AKKUJEN olemassaoloa ei tarvitse ajatella, se tarkoittaa, että kaikki toimii moitteettomasti”, sanoo Celltech ryhmän toimitusjohtaja Peter Andersson.
Akkuja on kaikkialla, me emme vain huomaa niitä. Kun junan ravintolavaunussa otat huurteisen juoman, se on viilennetty akkuenergialla. Sähkökatkoksenkin sattuessa raitiovaunun ovet avautuvat, kiitos akkujen.
Tänä päivänä maailma on langaton ja pitkälle automatisoitu. Kaikkea voidaan ja halutaan monitoroida sekä mitata.
“ Esimerkiksi terveydentilaa tai kuntoa seuraavia laitteita käytetään valtavasti”, Andersson sanoo.“ Ne kaikki tarvitsevat akkuja tai paristoja toimiakseen.”
Mittaaminen liittyy usein tehostamiseen tai ympäristöystävällisyyteen, kuten vaikka Celltechin asiakkaan Enevon kehittämien antureiden tapauksessa. Ne mittaavat roskasäiliöiden täyttymistä ja viestivät, kun on tyhjennyksen aika. Ja toimiakseen anturit taas tarvitsevat paristoja.
“ Start-up-kentällä tapahtuu paljon mielenkiintoista ja haluamme tarjota ratkaisuja innovatiivisiin projekteihin”, Andersson kertoo.“ Meillä on kokemusta ja kapasiteettia olla mukana niin pienissä kuin isoissa hankkeissa aina tuotekehityksestä massatuotantoon. Olemalla alusta asti mukana voidaan nopeuttaa tuotteiden markkinoille tuloa ratkaisevasti.”
Celltech on Pohjoismaiden suurin akku- ja paristotoimittaja, joka on jo vuosikymmenien ajan toimittanut akkuja asiakkailleen ympäri maailman, niin majakan aurinkokennoihin Huippuvuorille ja Etelämantereelle kuin räätälöinyt akkuratkaisuja sukelluskelloihin.
Tulevaisuudessa energiantuotanto hajaantuu ja monipuolistuu. Muun muassa aurinko- ja tuulivoima yleistyvät entisestään ja tuotetulle sähkölle tarvitaan välivarastoja ennen käyttöä.
” Akkuala on teknisessä murroksessa ja kehittyy jatkuvasti. Vahvuutemme siinä on pitkä kokemus sekä laajat päämies verkostot”, summaa Andersson.
Tarjonta laajenee kysynnän mukana, eikä parhaiden ratkaisujen löytäminen ole aina yksinkertaista. Esimerkiksi turvallisuuskysymyksissä on syytä olla tarkkana. Akkujen energia tiheys kasvaa ja säädökset muuttuvat jatkuvasti. Vääränlainen pakkaus tai kuljetus saattaa aiheuttaa ongelmia, joten vahinkojen ehkäisemiseksi kannattaa kääntyä asiantuntijan puoleen.
“ Voisi sanoa, että akku- ja paristovaihtoehtojen keskellä olemme opas, joka auttaa löytämään parhaan reitin huipulle”, Andersson kiteyttää. n
Lisätietoja: www. celltech. fi
56 enertec 1 / 2017