enertec 1/2017 | Page 18

Aurauksessa kaapelille ei varsinaisesti kaiveta ojaa.
Keskijännitekaapelia aurataan Lappajärvellä pellonreunaan, joka on auraustekniikan kannalta erinomainen kohde.
LAIN MUKAAN Suomen sähköverkot on suunniteltava ja rakennettava ja niitä on ylläpidettävä siten, että verkko täyttää sähköverkon toiminnan laatuvaatimukset ja että sähkönsiirron ja-jakelun tekninen laatu on muutoinkin hyvä.
Sähkönsiirtoverkon toimitus- ja säävarmuuden kehittämiseksi monet sähköyhtiöt ovat ryhtyneet vaihtamaan ilmajohtoverkkojaan maakaapeleihin, siis asentamaan niitä maan alle. On paljon sähkönkäyttäjiä, jotka jäisivät ilman sähköä, jos vaikkapa myrsky vaurioittaisi keskijännitteistä ilmajohtoverkkoa.
Sähkönjakelun toimintavarmuutta voidaan kehittää paitsi maakaapeloinnilla myös esimerkiksi lisäämällä sähköverkkoautomaatiota sekä vaihtamalla pylväsmuuntajia puistomuuntamoiksi.
Viime vuosina sähköverkkojen rakennus- ja korjaustöitä on paljolti ulkoistettu sähköyhtiöiltä ulkopuolisille palveluyhtiöille, joista toki osa on esimerkiksi sähköyhtiöiden yhteisesti omistamia palveluyrityksiä.
Maakaapeloinnissa työtä vielä vuosiksi Tuotekehitysjohtaja Mika Mutru Reka Kaapeli Oy: stä kertoo, että jakeluverkon maakaapelointi alkoi monissa verkkoyhtiöissä tosimielellä muutama vuosi sitten.
” Työtä on vielä jäljelläkin moniksi vuosiksi. Keskijänniteverkkojen maakaapeloinnissa on yhä paljon tekemistä, pienjänniteverkoista puhumattakaan”, Mutru arvioi.
” Sähköyhtiöt pyrkivät saamaan verkkonsa aiempaa sääja toimintavarmemmiksi. Sähköverkkojen ylläpidolle on tullut yhä tiukempia vaatimuksia – ja vikatilanteissa korvausvelvoitteita – joten vähintään runkoverkko-osuudet halutaan maakaapeloida.”
Sähkömarkkinalain uudistus tuli voimaan syyskuussa 2013. Uuden lain 588 / 2013 mukaan myrskyn tai lumikuorman aiheuttama sähkökatko saa vuoden 2028 lopun jälkeen kestää kaupunki- ja taajama-alueilla enintään kuusi tuntia ja haja-asutusalueella enintään 36 tuntia.
Jo vuoden 2019 lopussa näiden vaatimusten on täytyttävä vähintään 50 prosentilla jakeluverkon kaikista käyttäjistä ja vuoden 2023 lopussa vähintään 75 prosentilla kaikista käyttäjistä, vapaa-ajan asunnot pois luettuina.
Mutrun mukaan eräät sähköyhtiöt ovat jopa tehneet strategisen valinnan muuttaa kaikki jakeluverkkonsa maakaapeli-
18 enertec 1 / 2017