” Kyseessä on pitkälti sen näköinen paketti kuin Suomessa oli toivottukin”, Laitinen toteaa.
Biomaraton vaatii kestävyyttä Bioenergia-alalla ollaan tietysti tyytyväisiä myös siihen, että komissio ylipäätänsä sai esityksen aikaiseksi vuosien valmistelun jälkeen. Toimialalla muhinut epävarmuus on viimein hälvennettävissä ja bioenergian käyttöä voidaan lisätä EU: n tavoitteiden mukaisesti. Esimerkiksi Bioenergia ry: n toimitusjohtaja Harri Laurikka on todennut, että biomassan energiakäytön kestävyys Euroopassa voidaan nyt varmistaa ilman liiallista byrokratiaa ja riippumatta siitä, mikä lopputuote biomassasta syntyy. Horisontissa väikkyy koko EU: n laajuinen yhtenäinen vähimmäistaso, joka kattaa myös unionin ulkopuolelta tuodun biomassan.
Direktiivin valmistelu jatkuu seuraavaksi jäsenmaiden neuvoston ja Euroopan parlamentin käsittelyssä. Direktiivin lopullinen hyväksyntä tapahtunee aikaisintaan vuoden kuluttua, joten paljon ehtii vielä tapahtua. Jussi Laitinen toivoo Suomen
”
Kyseessä on pitkälti sen näköinen paketti kuin oli toivottukin.
hallituksen ja europarlamentaarikkojen tukevan komission” järkiesityksen” päälinjoja. Näin on mahdollista pysyä tiellä, jolla EU saa lisättyä uusiutuvan energian käyttöä ja bioenergia korvaa fossiilista energiaa leveällä rintamalla.
” Mutta vaikka komission ehdotus on etupäässä hyvä asia, esimerkiksi hiilinielujen kohtelu on vielä auki”, Laitinen muistuttaa. n
KUVA: FORTUM
Bioenergia ry
• edistää kotimaisten polttoaineiden käyttöä energiantuotannossa
• tavoitteena nostaa uusiutuvan energian osuus puoleen koko energiantuotannosta ja energiaomavaraisuuden aste yli puoleen vuoteen 2030 mennessä
• 300 jäsentä, jotka kattavat koko bioenergia-alan tuotantoketjun
• jäsenyritykset tuottavat 80 prosenttia kaikesta uusiutuvasta energiasta Suomessa ja työllistävät suoraan tai välillisesti yli 20 000 ihmistä
• jäsenyritysten yhteenlaskettu liikevaihto lähes kolme miljardia euroa
• toimii jäsenistönsä edunvalvojana ja puhemiehenä alan keskeisten päätöksentekijöiden suuntaan
Bioenergia ry: n toimitusjohtaja Harri Laurikka on todennut, että biomassan energiakäytön kestävyys Euroopassa voidaan nyt varmistaa ilman liiallista byrokratiaa ja riippumatta siitä, mikä lopputuote biomassasta syntyy.
14 enertec 1 / 2017