enertec 1/2015 | Page 52

UUTIS VIRTAA Palstalla yhteistyökumppanimme kertovat toiminnastaan. INTEGRAATIOLLA JOUSTOA JA TEHOKKUUTTA TEOLLISUUSAUTOMAATIOON Automaatio yleisesti tuotannossa ja teollisessa ympäristössä voidaan käsittää useampitasoisena rakenteena, jossa jokaisella tasolla on omat erityiset tehtävänsä, erityspiirteensä ja paikkansa kokonaisrakenteessa. Nämä tasot ja rakenteet on kuvattu kattavasti useimmissakin standardeissa, esimerkiksi ISA-95standardeissa, jolloin kokonaisuutta on rakenteellisesti helpompi hahmottaa tehtävälähtöisesti. Lähdettäessä tiedon hallinnan ylätasolta, puhutaan yleisesti yritysten toiminnanohjausjärjestelmistä (ERP), sen alapuolelle sijoittuvasta tuotannonohjausjärjestelmästä (MES) sekä varsinaisesta tuotannonprosessitason hallinnasta eli prosessinohjausjärjestelmistä (DCS). ESIMERKIKSI MES -JÄRJESTELMÄT on suunniteltu raken- laitteiden välisen digitaalisen kommunikoinnin ja tiedonsiirron teeltaan modulaariseksi, joten kokonaisuus saadaan helposti aina eri järjestelmien väliseksi ”järjestelmäverkoksi”. Voidaan joustamaan tuotannon vaatimusten mukaisesti ja sitä voidaan sanoa, että IoT tehostaa jo nyt ja erityisesti tulevaisuudessa eri- täydentää asiakkaan tarpeiden mukaan. Nykypäivän vaati- tyyppisen laitostiedon hallintaa. vissa automaatioprojekteissa tarvitaan järjestelmiä ja sovelluk- ”Prosessin laitteista on tullut yhä ’älykkäämpiä’ ja enem- sia, jotka ovat käyttäjäystävällisiä, selkeitä ja tehokkaita sekä män dataa tuottavia. Tämä data viedään teollisen internetin turvallisia. välityksellä osaksi yrityksen liiketoimintaa datan jatkoanalyy- Kokonaisvaltaisia automaatioprojekteja suunnittelevan siä varten”, suunnittelupäällikkö ja automaation myynnistä vas- ja toimittavan Elomatic Oy:n MES-ohjelmistot ja sovellukset taava DI Arto Ahlberg Elomatic Oy:n Tampereen toimipisteestä ovat tuotannonohjaus- ja hallintajärjestelmiä, jotka on kehi- luonnehtii. tetty täydentämään yritysten toiminnanohjausjärjestelmiä ERP (Enterprise Resource Planning). ”MES-ohjelmisto toimii ikään kuin ERP:n toiminnanohjausjärjestelmän ja prosessiautomaation laitossovellusten välissä. ”Oikein ja suunnitelmallisesti kerätty data jo sen alkulähteillä mahdollistaa teollisen internetin tehokkaan hyväksikäytön liiketoiminnan tehostamisessa.” ”Elomaticin MES -kokonaisuus rakentuu erilaisista moduu- Usein haasteena automaatiojärjestelmien yhdistämisessä on leista tätä tarkoitusta varten. Alkaen ns. lattiatasolla aikaleima- teknologian nopea kehitys ja liityntätason tiedonsiirtoraja- tusta reaalidatasta, jota voidaan jatko analysoida liiketoimin- pinnat. Data pitää saada kulkemaan järjestelmästä toiseen”, nan eri tasoilla”, selostaa Ahlberg. toteaa Automaatio ja Sähköistykset -yksikönjohtaja Jari Åberg Elomatic Oy:stä. Hänen mukaansa prosessiautomaatioon alettiin kehitellä ”Järjestelmää rakennettaessa on ymmärrettävä, millaista tuotantotekniikkaa loppuasiakas käyttää tuotantolaitoksellaan.” Jari Åbergin mukaan Elomaticin prosessi- ja laitossuunnitte- MES-tason rakenteita jo yli viitisento