enertec 1/2015 | Page 15

”Jos ajatellaan alaan kohdistuvia strategisia riskejä, tämä on merkittävä kysymys. Kyberturvallisuuden merkitys Fingridin tyyppisille yhtiöille on noussut todella korkealle”, vahvistaa Ruusunen. ”Tietotekniikka kehittyy hyvässä ja pahassa. Tekniikan kehityksessä on pakko pysyä mukana. Järjestelmien suunnittelussa tietoturvallisuus on oleellinen kysymys.” ”Olemme kehittäneet valmiuksia myös yhteistoiminnassa viranomaisten kanssa.” Muunkinlaisiin verkkohäiriöihin varautumista ja niistä toipumista on suunniteltu ja myös harjoiteltu – viimeksi syksyllä tuottaa. Tässä kilpailussa suomalainen sähköntuotanto ei ole pärjännyt.” ”Tilanteeseen on vaikuttanut myös tuetun uusiutuvan energian aiheuttama kannibalisaatio. Näissä olosuhteissa on hyvin vaikeaa toteuttaa puhtaasti markkinaehtoisia investointeja sähköntuotantoon.” ”Jos talvikaudella tulee kovia pakkasia, sähköntuotannossa ei ole enää sellaista pelivaraa kuin aikaisemmin on ollut. Tässä alkaa olla hieman huolestuttaviakin piirteitä huoltovarmuuden kannalta. Marginaalit ovat pieniä.” Monilla paikkakunnilla on suljettu esimerkiksi huippukuor- 2014 Rovaniemellä, missä harjoiteltiin sähköjen palauttamista maa tuottaneita kaasuturbiinilaitoksia. Hiljattain Kotkassa Suomeen täydellisen black-outin jälkeen. purettiin myös varsin suuri Pohjolan Voiman Mussalon varavoi- ”Harjoituksessa aika loppui hieman kesken, mutta siitä opittiin paljon uusia asioita”, Ruusunen tiivistää. ”On myös hyvä, että sähkökatkoihin varautumiseen havahduttiin harjoituksen myötä laajemminkin. Fingrid tulee kehittämään omaa toimintaansa harjoituksessa saatujen oppien pohjalta.” malaitos. Maakaasulla toimineen laitoksen myötä Suomesta katosi 313 MW varavoimakapasiteettia. Sulkemispäätökseen vaikutti muun muassa maakaasun kilpailukyvyn heikkeneminen energiantuotannossa. ”Tällaiset voimalaitokset eivät ole enää olleet taloudellisesti kannattavia sähköntuottajille. Varavoimaa toki tarvitaan, mutta kun sähkön hinta on alhaalla, huippukuormaa tuotta- Huoltovarmuus huolestuttaa Toimitusjohtaja Ruususen mielestä Suomi on tullut ajan mittaan todella riippuvaiseksi tuontisähköstä. ”Toki markkinat määräävät, missä sähkö on edullisinta neita laitoksia on päätetty sulkea.” Mikäli markkinat toimivat, sähköä tietenkin saadaan. ”Silloin sähkön hinta voi kuitenkin nousta todella korkeaksi”, varoittaa Ruusunen. 1 / 2015 enertec 13