Hannu Peltonen maan alle louhituissa teknisissä tiloissa.
lä ilmanvaihdon ja patteriverkoston lämmi-
niin, että niistä toissijaisia voidaan pudot-
tä merkittävin oli vuonna 1995 toteutettu
tysenergian mittauksilla pystytään parem-
taa pois, jotta kokonaisjärjestelmä toimii.
valaisinkunnostus, jonka yhteydessä noin
min arvioimaan toteutuvatko suunnitel-
Vaikka koko kylä olisi pimeänä, Eduskun-
6 000 hehkulamppuvalaisinta muutettiin
mien mukaiset energian kulutukset käyt-
nassa pitää olla sähköt”, Kinnunen sanoo.
käyttämään pienoisloistelamppuja. Muu-
Hän on paljon vartijana myös talon
toksella saavutettiin viidenneksen säästö.
Tärkeänä on pidetty sitä, että ener-
turvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä.
Tämän jälkeen sähköenergian kulutus on
giatehokkuudesta tiedotetaan aktiivises-
Eduskunnan turvallisuusjärjestelmiin liit-
vähitellen kasvanut lisääntyneen tietotek-
ti eduskunnan viestintäkanavia hyödyn-
tyviä asioita ei käsitellä julkisuudessa.
niikan ja esitystekniikan takia.
tökohteissa.
täen. Suunnitelmissa on että Eduskun-
Eduskunnan käyttämä sähköenergia
talaisille järjestetään myös ympäristötori-
hankitaan valtion sähkön yhteishankinta-
EDUSKUNNAN PORTAISTA
tyyppisiä tapahtumia, joissa aihetta käsitel-
na pohjoismaisesta sähköpörssistä. Sähkö-
UUSI ENERGIANKULUTTAJA
lään käyttäjälähtöisesti. Eduskunnan kans-
energian hankinnassa on huomioitu val-
Eduskuntatalon remontissa syntyy myös
lian hankintaohjeisto velvoittaa ja kannus-
tioneuvoston periaatepäätöksen mukaiset
uutta energiankulutusta, kun pääportaat
taa ympäristöä säästäviin hankintaratkai-
velvoitteet energian tuotannosta uusiutu-
puretaan ja rakennetaan uudelleen. Nii-
suihin aina kun ne ovat mahdollisia ja lain-
villa energialähteillä.
den alle rakennetaan uudistuksessa vesi-
mukaisia.
Eduskuntatalon sähkön kulutus on
lämmitys.
kasvanut 1980-luvun noin 3 000 mega-
Sirén suunnitteli portaat aikanaan
EDUSKUNNAN SÄHKÖT
wattitunnin vuosikulutuksesta noin 5 000
niin, että kiviportaiden alle tuli eriste-
EIVÄT SAA SAMMUA
megawattituntiin vuodessa.
kerrokseksi lyijylevy. Siren vahti portaita
”Sähkön saannin varmuu