”Energy Roadmap 2050” tähtää täysin integroituun energiamarkkinaan, joka avaa markkinat ja on olennainen osa pyrittäessä hiilidioksidivapaaseen talouteen ja energiaan mahdollisimman pienin kustannuksin.
”Energiamarkkinat ovat EU:n kansalaisille instrumentti,
joiden kautta toteutuvat perustekijät hyvinvointiin: talouskasvu, työpaikat, mahdollisuus turvata perustarpeet kohtuulliseen
hintaan ja kestävän kehityksen tie suhteessa rajallisiin luonnonvaroihin.”
”Euroopan komissio on ollut tiukkana myös siinä, miten
jäsenmaat sisällyttävät välttämättömät asiat lainsäädäntöönsä.
Vuonna 2014 keskeiset lainsäädännölliset tekijät pitää olla sisällytetty jäsenmaiden lainsäädäntöön täysin. Rajayhteydet pitää
myös toimia sekä kaasun että sähkön osalta. Älykkäät sähköverkot pitää olla myös pitkälti työn alla. Vain tätä tietä kuluttajilla
on mahdollisuus saada täysi hyöty Euroopan sisäisistä energiamarkkinoista. Kyse on 500 miljoonasta kuluttajasta. ”The Third
energy package” vie eteenpäin tätä asiaa tiukalla aikataululla.
Kun älykkäät sähköverkot ja sähkön kulutuksen mittaus todella
toimii voidaan kulutuksen jousto yksittäisten kuluttajien osalta
toteuttaa. Se on tarpeellinen osatekijä tulevaisuuden hiilidioksidivapaan sähköjärjestelmän toiminnan kannalta.”.
”Älykkäitten sähköverkkojen kehittäminen on EU:n keskeinen kysymys, kun energiaverkkojen joustavuutta, energiatehokkuutta ja sähkön jakelua kehitetään tarpeen lähtökohdista.
Kysehän on siitä, että sähkö hakeutuu pienimmän vastuksen mukaan, sinne missä on tarve. Energiatehokkuus syntyy yhteistyöstä telekommunikaatioyhtiöitten ja energiaoperaattorien kesken
palvelujen tasolla. Niiden pitää toimia kehitysyhteistyössä, jotta niille avautuu tulevaisuudessa liiketoimintamahdollisuudet.”
MIKÄ SITTEN ON KULUTTAJIEN SAAMA HYÖTY ?
Euroopan komission tuoreen energiamarkkinatiedonannon mukaan jo tänä päivänä EU:n kuluttajat voivat saada 13 miljardia
euroa hyötyä, jos he voivat ostaa sähköä alimmalla mahdollisella sähkötariffilla. Tämä potentiaali on laskettu sen mukaan
kuin on ihmisiä, jotka eivät ole täysin tietoisia markkinoiden
mahdollisuuksista.
”Tässä on käytetty Elon laskuoppia ja aika reippaita oletuksia. Olennaista on kuitenkin se, että kilpailun toimimiseksi
kuluttajien tulee olla aktiivisia. Itse vaihdoin Brysselissä sähköja kaasutoimittajaa viime vuonna. Kyllä siinä pesukoneen hinnan verran säästää vuodessa”, myhäilee Supponen.
Älykkäiden sähköverkkojen lasketaan pudottavan kuluttajien energiakustannuksia 13 prosenttia.
”Euroopan sähkön ja kaasun siirtoyhtiöiden verkostoilla
ENTSO-E ja ENTSOG ja regulaattorien yhteistyöelimellä Energiavirastolla, Agency for Coopartion of Energy Regulators (ACER),
on merkittävä rooli, kun nykyistä rakennetta hiotaan nykyistä
tehokkaammaksi ja uutta infrastruktuuria suunnitellaan ja kehitetään palvelemaan optimaalisesti koko Eurooppaa.”
RISTO VALKEAPÄÄ
enertec 1 / 2013
13