Business from technology
Kehitä
älykästä
tulevaisuutta
kanssamme
SAKSA SOTKENUT EUROOPAN SÄHKÖVERKKOTILANTEEN
Supponen on kokenut sähkömies, jonka urakehitys on johtanut
Brysseliin virkamieheksi. Ilman tuota asemaa eurooppalaisen tiedon risteyskohdassa väitöskirjaakaan tuskin olisi syntynyt. Pitkään
vireillä ollut projekti sai nimittäin vauhtia, kun hän tapasi komissiossa eri puolilta Eurooppaa tulleita asiantuntijoita, jotka kertoivat ongelmista.
”Viime aikojen keskeisin sanoma on ollut, että Saksa on pistänyt Euroopan sähkönsiirtoverkot sekaisin politiikallaan. Pohjois-
VTT on älykkäiden energiajärjestelmien, tehtaiden ja
kaupunkien uranuurtaja
Saksassa on runsaasti tuulivoimatehoa, ja ydinvoimaloiden alasajo
eteläisillä alueilla tuo epätasapainoa pohjoisen ja etelän akselilla.
Saksa on myös niin suuri maa, että sen sähköntarvetta on vaikea
tyydyttää tuonnilla. Sen hajanaisuudesta kertoo sekin, että Saksassa on neljä Fingridiin verrattavaa yhtiötä. Entinen Eonin verkkoyh-
Lue lisää: www.vtt.fi/energy
tiö, jonka nykyään omistaa Hollannin valtio on yksi niistä. Keskeisen sijaintinsa ja neutraalin omistuspohjansa takia se on avainyhtiö
Eurooppalaisen verkon kehittämisen kannalta”, Supponen toteaa.
”Saksan naapurien kuten Puolan ja Tsekin sähkömiehet ja
-naiset tulevat komissioon kertomaan hälyttävän vaikeasta kiertovirtaongelmasta. Kun virta ei kulje luonnollisesti Saksan läpi pohjoisesta etelään, se kiertää naapureihin haittaamaan muiden systeemeitä. Sähköllä kun on ominaisuutena mennä sinne missä on
pienin vastus.”
Teknologia- ja liiketoimintaennakointi Strateginen
tutkimus Tuote- ja palvelukehitys IPR ja lisensointi
Asiantuntijaselvitykset, testaus, sertifiointi
Innovaatio- ja teknologiajohtaminen
Teknologiakumppanuus 1 / 2013 9
enertec