enertec 1+2/2021 | Page 22

Teknologisia ratkaisuja olisi vielä kehitettävä esimerkiksi hukkalämmön hyödyntämiseen tehokkaasti sekä polttamattomiin teknologioihin perustuviin lämmöntuotantomenetelmiin . Energiateknologian tutkimuksen ja demojen tukeminen veisivät alaa eteenpäin lisäten työllisyyttä .
” Tällä hetkellä ratkaisumalleista on käynnissä useitakin demoja , mutta yksikään ei ole vielä valmis kaupallisesti hyödynnettäväksi . Esimerkiksi Haapavedellä demona alkaneessa hankkeessa voimalaitos on sijoitettu tuotantolaitoksen välittömään läheisyyteen . Näin sivutuotteet saadaan tehokkaasti energiantuotantoon ilman pitkää logistista ketjua ”, Fredriksson kertoo .
Aiemmin energiantuotannossa käytettävän puun tuli olla mahdollisimman kuivaa , mutta tällä hetkellä hieman tuoreempaakin puuta pystytään käyttämään tehokkaasti . Uudet lauhdutus- ja savukaasujenpuhdistusjärjestelmät varmistavat aiempaa tehokkaamman lämmöntalteenoton .
Tuontihakkeen prosenttiosuus metsähakkeesta lämpö- ja voimalaitoksissa on kasvanut Luonnonvarakeskuksen mukaan 2010-luvun loppua kohden , ja vuonna 2019 osuus oli 21 prosenttia . Energiantuotannon omavaraisuutta olisi mahdollista nostaa erityisesti lämmöntuotannossa puun ja muiden uusiutuvien energianlähteiden avulla .
22 enertec 1 – 2 / 2021