enertec 1+2/2020 | Page 14

Niin sanotussa PPA-mallissa suuri sähkönkuluttaja tekee pitkäaikaisen sähkönhankintasopimuksen tuulivoiman tuottajan kanssa. Esimerkiksi Google julkaisi viime vuonna sähköverkon hallintaa parantava kuuden megawatin suuruinen sähkövarasto. Kolmannessa mallissa suuri sähkönkäyttäjä tällaisen sopimuksen, jossa Google sitoutuu ostamaan ostaa tuulivoimatuottajan koko tuulivoimahankkeen kahden uuden suomalaisen tuulipuiston yhteensä 255 omistukseensa. Ikea on julkaissut tällaisen hankkeen megawatin tuulivoimakapasiteetin vuosittaisen tuotannon. OX2:n kanssa. OX2 rakentaa Suomeen neljä tuulipuistoa, Toisena mallina on niin sanottu Mankala-periaate, jotka siirtyvät valmistuttuaan Ikean omistukseen. OX2 jossa Mankala-yhtiöt myyvät sähköä omakustannushintaan huolehtii kuitenkin tuulipuistojen teknisestä ja kaupallisesta omistajilleen. Näitä hankkeita on Suomessa jo useita, hallinnoinnista valmistumisen jälkeen. Ikean tuulipuistoihin muun muassa Iin Viinamäkeen viime syksynä rakennettu 21 tulee yhteensä 25 tuulivoimalaa, yhteisteholtaan noin 107 megawatin tuulipuisto, jonka yhteyteen rakennettiin myös megawattia. n 14 enertec   1–2 /  2020