enertec 1+2/2020 | Page 10

”OMA 30 TERAWATTITUNNIN tavoitteemme vuonna 2030 vaikuttaa tällä hetkellä helposti saavutettavissa olevalta. Voi olla, että tavoitteemme ei ole edes mitenkään kunnianhi- moinen. Saattaa olla, että sitä pitää vielä vähän nostaa”, Suo- men Tuulivoimayhdistys ry:n toimitusjohtaja Anni Mikkonen sanoo. Suomen tuulivoimaloiden yhteenlaskettu sähkön tuotanto- teho oli Energiateollisuuden tilastojen mukaan viime vuoden lopussa 2 284 megawattia ja vuosituotanto 6 terawattituntia. Kapasiteetti kasvoi 12 prosenttia ja tuotanto lähes 3 prosent- ” Tuulivoima on edullisin tapa rakentaa Suomeen uutta sähköntuotanto­ kapasiteettia. tia edellisvuodesta. Tähän mennessä julkistetut ilman valtion taloudellista tukea rakennettavat tuulivoimahankkeet kasvattavat Suomen tuulivoi- – Tuulivoiman hinta tulee laskemaan jatkossakin. maloiden tuotantotehon yli 3 700 megawattiin. Tyypillisesti Merituulivoiman hinnan arvioidaan laskevan jyrkemmin kuin Suomen uudet tuulivoimalat ovat teholtaan 4–5 megawattia. maatuulivoiman. Maatuulivoimankin tuotantokustannusten Uudet voimalat ovat vanhoja korkeampia ja tehokkaampia, on a ­ rvioitu laskevan merkittävästi ainakin 2040-luvulle asti, joten ne pystyvät hyödyntämään tuuliolosuhteet entistä parem- Mikkonen sanoo. min. Vielä vuonna 2018 Energiavirasto järjesti uusiutuvan energian teknologianeutraalin tarjouskilpailun, jossa kilpailu- Hinta halpenee edelleen tettiin vuotuinen 1,4 terawattitunnin uusiutuvista lähteistä tuote- Tuulivoiman tuotannon kasvu johtuu ympäristösyiden lisäksi tun sähkön tuotantomäärä. Kilpailuun osallistui lopulta pelkkiä siitä, että tuulivoima on edullisin tapa rakentaa Suomeen uutta tuulivoimahankkeita, mikä kertoo tuulivoimantuotannon kustan- sähköntuotantokapasiteettia. nustehokkuudesta tämän päivän Suomessa. IS 10 enertec   1–2 /  2020