eKampus hankejulkaisu Joulukuu 2021 | Page 44

Toteuttamassamme pilotissa opettaja seurasi opiskelijoiden aktiivisuutta ja edistymistä 360°-raporttien kautta vähintään kerran viikossa. Aktiivisuus, eli kurssilla vietetyn ajan kesto erosi tarkasteltavien ryhmien kohdalla paljon ja vierailujen kestot vaihtelivat lähes kolmesta tunnista muutamaan sekuntiin viikossa. Tämä johtui ilmeisesti siitä tavasta, millä toteutukset oli rakennettu. Toisella Itslearning-kurssilla oli useita tehtäviä, joiden palautuspäivämäärät olivat toteutuksen ajan lähes joka viikko. Toisella Itslearning-kurssilla puolestaan oli yksi laaja kokoava tehtävä, jonka palautuspäivä oli toteutuksen lopussa. Jälkimmäisellä toteutuksella osa opiskelijoista ei käynyt kurssilla moneen viikkoon ja raportin mukaan näytti siltä, että he eivät ole olleet lainkaan aktiivisia. Silti suurin osa heistä palautti kurssin lopputehtävän määräajassa ja oli tutustunut hyvin materiaaleihin, mikä näkyy vastausten tasossa.

Tällä tavoin rakennetulla kurssilla aktiivisuutta kuvaava data ei siis korreloinut kovin hyvin opiskelijan aktiivisuuden kanssa eikä raportti tässä muodossa pysty kertomaan opiskelijan todellisuudessa opiskeluun käyttämää aikaa. Sen sijaan 360°-raporttien edistyminen kuvasi opettajan mielestä paitsi opiskelijoiden edistymistä, myös heidän aktiivisuuttaan, sillä siinä näkee suoritetut aktiviteetit sekä sen, kuinka paljon kurssin resursseissa on vierailtu. Opiskelijoiden palauttamien tehtävien laatu kertoo opettajalle eniten heidän oppimisesta sekä osaamisesta ja valitettavasti niiden arvioimiseen käytössä oleva 360°-työkalu ei taipunut. Työkalu sopii tämän käyttökokemuksen perusteella parhaiten edistymisen seurannan välineeksi (esim. tehtävien tekeminen ja opiskelumateriaaleihin tutustuminen) ja sen avulla opettaja voi mahdollisesti havaita opiskelijat, joilla on vaikeuksia edetä opinnoissaan.

 

Business Collegen opetus- ja ohjaushenkilöstö sai koulutusta 360°-työkalun oppimisanalytiikan käyttöön ja sen pedagogiseen hyödyntämiseen 7.6.2021 järjestetyissä Itslearning-koulutuksissa. Opiskelijoille on tehty Adobe Sparkilla 360°-työkalun käyttöön ohjevideo, joka julkaistaan Business Collegen opiskelijoiden intrassa.

Itslearning 360-oppimisanalytiikka: Aktiviteetti, opettajan ohje

Itslearning 360-oppimisanalytiikka: Edistyminen, opettajan ohje

Ohjevideo: Opiskelijan ohje