3. Kilpailutus
Tarvekartoituksen ja määrittelyvaiheen jälkeen on hankinnan kilpailutuksen tekeminen huomattavasti helpompaa. Tehtävän hankinnan koosta riippuen kilpailutusta koskevat omat säännöksensä. Voi myös olla, että organisaatio on jo valmiiksi kilpailuttanut tietyille hankinnoille omat toimittajansa. Kilpailutukseen liittyen on tiettyjä määritteitä, jotka voidaan asettaa tarjouspyyntöön:
- Vähimmäisvaatimukset, joilla voidaan määrittää minimitaso, jonka tarjouksen tulee täyttää
- Vertailuperusteiden avulla voidaan tarjoajalle antaa mahdollisuus saada lisäpisteitä tietyn vaatimuksen ylittämisestä
- Soveltuvuusvaatimuksia, joilla hankkija voi esimerkiksi edellyttää, että tarjoaja sitoutuu toteuttamaan tiettyjä hallintatoimenpiteitä.
Tarjouspyyntömallilomakkeen voi ladata esimerkiksi kuntaliiton sivuilta. Huolellisen valmistelun avulla voidaan varmistaa hankinnan oikeellisuus ja myös tarpeellisuus.
Lähde: Hankintakeino.fi - Hankinnan kilpailutus
4. Käyttöönottoprosessi ja siihen käytettäviä menetelmiä
Kun palvelun tai sovelluksen kilpailutus ja hankinta on tehty, on aika siirtyä käyttöönottovaiheeseen. Käyttöönotossa voidaan hyödyntää ketterän kehityksen menetelmiä, joiden avulla saadaan käyttöönottoprosessi toteutettua sekä tehokkaasti että laadukkaasti. Ketterän kehityksen menetelmiä ovat esimerkiksi Lean, Scrum ja Agile. Näistä menetelmistä on myös johdettu sovellettuja versioita. Seuraavassa tiivis esittely Scrum prosessista.
16