Cottover Cottover_ss_18_lookbook_fin - Page 25

kehityksen ansiosta tekstiili- ja vaateteollisuus voisi työllistää 15 miljoonaa ihmistä 20 vuoden kuluessa. Jos nämä ennusteet pitävät paikkansa, Bangladeshistä voisi tulla keskituloinen maa vuoteen 2021 – erittäin tärkeä tavoite köyhyyden torjumisessa. Kestävää kulutusta onko sitä? Kulutus on kaupankäynnin edellytys ja se on myönteinen asia. Kaupankäynti on tärkeää taloudelle, sillä se luo työpaikkoja ja hyvinvointia. Lähes kaikki köyhyyden vähentyminen on tapahtunut maissa, jotka ovat integroituneita muuhun maailmaan kaupan ja kansainvälisten yritysten kautta. Useat maat jotka ovat päässeet köyhyydestä nykyajan teollisuuteen, ovat päässeet siihen tekstiiliteollisuuden avulla. YK:n kehitysohjelma (UNDP) on todennut, että tekstiili- ja vaatetusteollisuus on ainutlaatuinen asia maailmantaloudessa, koska sen avulla maat pystyvät kehittymään. Samaan aikaan kaupan on oltava oikeudenmukaista ja kestävää, jotta se johtaa positiiviseen kehitykseen. Tässä on asiakkailla ja kuluttajilla tärkeä tehtävä. On mahdollista äänestää lompakolla kestävien tuotteiden ja vastuullisten yritysten puolesta. Ostovoiman avulla voi tehdä positiivisia muutoksia. Toisin sanoen, tietoinen kulutus johtaa kestävään kehitykseen. Miksi on tärkeää saada kolmannen osapuolten sertifioinnit? Tavallisen kuluttajan on vaikea tietää mitä yrityksessä ostetaan ja miten tuote on valmistettu. Jopa tavarantoimittajilla saattaa olla vaikea tietää toimitusketjun kaikki vaiheet, koska ketju pitää sisällään useita eri yhteyksiä. Kolmannen osapuolen sertifioinnin ja merkinnän avulla sekä valmistajat että kuluttajat saavat luotettavan opastuksen. Kolmansien osapuolten sertifioinnit tarkoittavat: - Toimitusketju on kokonaan dokumentoitu ja kaikki vaiheet sekä toimittajat kuidusta vaatteeksi ovat jäljitettävissä. - Riippumaton organisaatio tarkistaa että vaatimuksia noudatetaan - Tunnetut merkit auttavat asiakasta löytämään kestävän tuotteen Mitä on ekologinen puuvilla? Ekologisuus viittaa kasvin viljeluun – tässä tapauksessa puuvillaan, joka on kasviperäinen. Ekologisuus tarkoittaa viljelyä tasapainossa luonnon kanssa, myös kansainvälisesti sovittujen kriteerien mukaisesti. Käytännössä ekologinen puuvilla tarkoittaa kolmea asiaa: 1. 2. 3. Ei kemikaaleja/torjunta-aineita Ei kemiallisia lannoiteita Ei geenimuunneltuja viljelykasveja Ekologisen puuvillan ympäristöhyötyjen lisäksi sillä on myös muita etuja. Puuvilla, jota viljellään luonnonmukaisesti ilman lannoitteita, on laadultaan parempaa, pitkäkuituista, tasaista sekä pehmeää. Ekologisesta puuvillasta valmistetut vaatteet tarkoittavat sitä, että vaatteissa käytetty puuvilla on orgaanista, mutta itse vaatteita on saatettu valkaista, värjätä tai muuten käsitellä tavanomaisesti valmistettujen vaatteiden tapaan. Joten ekologinen puuvilla on hyvä, mutta ympäristömerkitty tuote on paras! Miksi? Koska ympäristövaatimukset ulottuvat aina raaka-aineista, esimerkiksi puuvillasta lopputuotteeseen asti. Miksi on tärkeää että Reilun kaupan puuvilla on sertifioitu? Puuv illaa kutsutaan toisinaan valkoiseksi kullaksi. Se on tulonlähde noin 100 miljoonalle kotitaloudelle yli 70 eri maassa, mutta puuvillanviljely ei ole helppoa. Kilpailu maailmanmarkkinoilla on kovaa ja puuvillan hinta on laskenut merkittävästi viime vuosikymmeninä. Tämä tarkoittaa vaikeuksia puuvillanviljelijöille kehitysmaissa, sillä heillä ei ole resursseja kilpailla rikkaiden maiden, kuten Yhdysvaltojen kanssa. Reilunkauppa määrittelee kriteerit varmistaakseen, että viljelijöille maksetaan vähimmäishinta, joka kattaa kestävän tuotannon kustannukset. Viljelijöille maksetaan myös Reilun kaupan lisää joka käytetään paikallisen yhteisön kehittämiseen esimerkiksi uuden koulun rakentamiseen. Reilu kauppa on turva viljelijöille ja joka kerta kun valitset Fairtrade -sertifioidun puuvillatuotteen, autat näitä maanviljelijöitä parantamaan työ- ja elinolosuhteita. CottoVer® käyttää vain Fairtrade- sertifioitua puuvillaa! Voimmeko luottaa Reilun kaupan sertifiointiin? Reilun kaupan puuvillan on oltava todistettavasti jokaisen toimitusketjun toimittajan on oltava Flocertin (riippumaton sertifiointilaitos) hyväksymä. Tarkastukset toistetaan vuosittain, jotta toimittajat pitävät akkreditointiaan. Kun puuvilla tai materiaali kuljetetaan toimitusketjussa, annetaan siitä erityinen jäljitettävyystodistus, jota kutsutaan transaktiovarmennukseksi. Tällä tavoin sertifiointilaitos voi valvoa ekologisen puuvillan kulkua. Yhtiömme tg-h AB on myös valvonnan piirissä, joten puuvilla pystytään jäljittämään sen alkuperästä aina tuotteeksi ja varastollemme saakka.